Käsipallon SM-liigan ottelu GrIFK – Tallinn siirtyy sunnuntailta 27.9.

Käsipallon SM-liigan sunnuntaille 27.9. merkitty ottelu Grankulla IFK – Tallinn siirtyy pelattavaksi myöhempään ajankohtaan.

Syynä ottelusiirtoon on se, että GrIFK ilmoitti myöhään perjantai-iltana, ettei tule pelaamaan ottelua ohjelman mukaisesti joukkueen pelaajien nähtyä riskin pelaamisesta ulkomaalaista joukkuetta vastaan kiristyvien koronarajoitusten vallitessa liian suureksi. Seurajohto painotti, että joukkueessa on riskiryhmiin kuuluvia pelaajia ja teki päätöksen pelaajien toiveesta. GrIFK:n kotisivut: https://grifk-handball.com/

Käsipalloliiton kilpailu- ja kurinpitoelimet käsittelevät asiaa tulevalla viikolla ja päättävät mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Myös ottelun uudesta ajankohdasta päätetään myöhemmin.

Lauantaiaamusta kohti Suomea matkannut Tallinn pelaa lauantaina ohjelmaan merkityn ottelun Åbo IFK:n vieraana Turussa suunnitellusti.

ÅIFK ja Tallinn sopivat pikaisella aikataululla ja Käsipalloliiton suostumuksella joukkueitten toisen keskinäisen SM-liigaottelun pelaamisesta jo tänä sunnuntaina GrIFK-Tallinn -ottelun sijasta. Näin ollen joukkueet kohtaavat toistamiseen Turussa sunnuntaina kello 10.00 ja kyseessä on nimellisesti Tallinnin kotiottelu.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!