Jaakko Horelli Atlaksen päävalmentajaksi

Jaakko Horelli on nimitetty käsipallon SM-liigajoukkue Vantaan Atlaksen uudeksi päävalmentajaksi. Horelli on aiemmin toiminut muun muassa Helsinki Giantsin valmennuspäällikkönä sekä Suomen 1992 syntyneiden poikien maajoukkueen valmentajana. Sopimus on pituudeltaan kahden vuoden mittainen.

– Haaste on kieltämättä hieno ja olen ylpeä saadessani tämän mahdollisuuden. Atlas on sekä joukkueena että organisaationa tehnyt määrätietoista työtä kohti Suomen käsipalloeliittiä. Seuran ja koko kotikylän, niin kundien kuin kimmojen, uskomaton tahtotila ja halu mennä eteenpäin ja kehittyä on ollut koko 2000-luvun hienoa seurattavaa ja koen olevani etu-oikeutettu päästessäni osalliseksi tähän projektiin, Horelli sanoo.

Valinta oli Atlaksen seurajohdolle mieluinen.

– Miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi oli ehdokkaana monta pätevää ja hyvin erityyppistä valmentajaa. Hakuprosessin tuloksena oli kuitenkin selvää, että Jaakko Horelli on parhaiten seuran tavoitteisiin ja toimintatapoihin sopiva henkilö, kertoo Atlaksen puheenjohtaja Jan Stolt.

– Valmentajana Horelli tunnetaan terveen kunnianhimoisen asenteensa lisäksi varsin ansioituneena nuorten pelaajien kehittäjänä. Näen tämän erityisesti seuran oman junioripolun kehittämisen kannalta erittäin hyvänä asiana.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!