HIFK ja Dicken Suomen Cupin välieriin

Miesten Suomen Cupin välieräjoukkueista kolme on selvillä, kun HIFK ja Dicken raivasivat tiensä neljän parhaan joukkoon keskiviikkona.

SIF nappasi välieräpaikan jo tiistaina ja viimeinen välieräpaikka ratkaistaan 6.10. Cocksin ja ÅIFK:n kohtaamisessa.

BK-46:n ja HIFK:n kohtaaminen kulki alkua lukuun ottamatta niukasti vieraiden merkeissä, mutta ratkesi vasta loppuminuuteilla lopullisesti HIFK:n eduksi kolmen maalin erolla.

BK-luotsi Mikael Källman ei tappiota selitellyt.

– Tehtiin ottelu erittäin vaikeaksi itsellemme. Aivan liian paljon teknisiä virheitä ja ohiheitoja täysin vapaista paikoista. Tämän jälkeen hukattiin täysin itseluottamuksemme, tulos näkyy taululla.

– Oltiin jopa paremmin valmiita kuin odotimme. Meillä oli todella monta hyvää hetkeä ottelussa. Joukkuekuva oli mielestäni hyvä, vaikka meillä oli kaksi pelaajaa poissa, sanaili puolestaan HIFK-valmentaja Rostislav Grinishin.

Keskiviikon toisessa puolivälierässä Dicken karkasi jo avausjaksolla lähes kymmenen maalin johtoon PIF:sta ja eteni lopulta vakuuttavaan voittoon.

– Hyvin pysyi keskittyminen tänään lähes koko ottelun ajan. Tänään oli tärkeää, että kaikki saivat peliaikaa ja tuntumaa, Valdar Noodla Dicken-valmennuksesta totesi tyytyväisenä.

– Tietenkin Dicken on meitä paljon parempi joukkue, mutta koen että emme todellakaan pelanneet tasollamme. Tämä oli hyvä opetus meille, ja tiedostamme että päävastustajamme ovat täysin muut joukkueet. Silti harmittaa teknisten virheiden määrä, ja hukattujen avopaikkojen määrä, vaikka Dickenin maalivahdit olivatkin todella hyviä. Onnittelut Dickenille jatkoon menosta, analysoi puolestaan PIF-luotsi Marko Brezic:

Suomen Cupin puolivälierät 19.9.:
BK-46 – HIFK 28-31 (11-14)
Dicken – PIF 32-13 (16-7)

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!