Cocks hakee uutta yllätystä Ademar Leonia vastaan

Riihimäen Cocks jatkaa VELUX Champions Leaguen otteluita lauantaina vieraskamppailulla espanjalaista Ademar Leonia vastaan.

Joukkueet kohtasivat lohkovaiheen avauskierroksella Vantaalla ja Cocks nappasi tuolloin historiallisen ensimmäisen pisteensä Mestarien liigassa 19-19-tasapelillä. Ennakkoon lohko vahvimpiin joukkueisiin kuulunut Ademar on sittemmin ottanut paikkansa kärkikahinoissa.

Ademar kärsi edellisessä ottelussaan tappion Dinamo Bukarestin vieraana ja lohkon kärki tiivistyi entisestään. Espanjalaiset kaipaavatkin lauantaina kipeästi pisteitä pysyäkseen taistelussa jatkopaikoista.

Cocksin osalta haaveet jatkopaikasta ovat enää korkeintaankin teoreettisia, mutta viikko sitten otettu avausvoitto Wacker Thunista nosti itseluottamusta roppakaupalla ja riihimäkeläiset voivat lähteä lauantain vierasotteluun vailla suurempia paineita.

– Se antoi meille lisää potkua ja nyt kun ensimmäinen voitto on otettu, haluamme lisää pisteitä. Pysymme nöyrinä, mutta haluamme että jäljellä olevat ottelut menevät hyvin – haemme vain voittoja, Cocks-laituri Teemu Tamminen sanoo.

Tamminen on 36 maalillaan ollut Cocksin ehdottomia tehomiehiä. Joukkueen ykköstykki Nico Rönnberg johtaa 48 maalillaan koko Mestarien liigan lohkovaiheen maalintekijätilastoa.

Ottelu Palacio de los Deportesissa Leonissa alkaa lauantaina kello 20.30 Suomen aikaa.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!