Cocks avaa Mestarien liigan lohkovaiheen keskiviikkona

Keskiviikko 12. syyskuuta merkitsee melkoista merkkipaalua niin Riihimäen Cocksin kuin koko suomalaisen käsipallonkin historiassa. Edessä on kautta aikain ensimmäinen VELUX EHF Champions Leaguen eli Mestarien liigan ottelu, kun Cocks saa vieraakseen espanjalaisen Abanca Ademar Leonin.

Keskiviikon vastustaja on Cocksin päävalmentaja Gintaras Savukynasin papereissa lohkon ennakkosuosikkeja, joten Cocksin Mestarien liigan taival alkaa heti melkoisella haasteella.

– Ademar Leon on erittäin kokenut joukkue, jolla on pitkä menestyksen historia sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Se että Ademar on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut kuudesti Mestarien liigan lohkovaiheessa kertoo siitä kuinka vahva ja vakaa joukkue on kyseessä, Savukynas muistuttaa.

Cocks kunnioittaa nimekästä vastustajaa, mutta lähtee rohkeasti haastamaan espanjalaisia. Savukynas lähtee siitä, että keskiviikkona kentällä näytetään kaikki osaaminen ja taistelutahto.

– Asenteemme ja taistelutahtomme ovat meidän parhaat aseemme kaikissa Mestarien liigan otteluissa. Tällä meille uudella tasolla jokainen ottelu on meille ”iso finaali” tällä hetkellä, mutta uskon että joissain näistä edessä olevista ”finaaleista” myös voitamme, Savukynas sanoo.

Lähtökohdat otteluun ovat Cocksin kannalta sikäli hyvät, että miltei kaikki pelaajat ovat Savukynasin käytettävissä.

– Keskiviikkoa ajatellen kaikki pelaajat paitsi loukkaantunut Theo Westerlund ovat valmiina taistoon.

VELUX EHF Champions League Riihimäen Cocks – Abanca Ademar Leon Vantaan Energia Areenalla keskiviikkona 12.9. kello 18.15 alkaen.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!