Cocks avaa EHF Cupin sunnuntaina

Cocks pelaa sunnuntaina ensimmäisen EHF Cup -ottelunsa Sveitsin St. Gallenissa. Vastaan astuu TSV St. Otmar St. Gallen, joka oli viime kaudella Sveitsin liigan kakkonen.

Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki toteaa seuran verkkosivuilla, että askel Challenge Cupista EHF Cupiin on iso. Vaikka Challenge Cupissa on mukana erittäin kovia joukkueita, niin ensimmäisillä kierroksilla siellä pyörii mukana likaa heikkotasoisia vastustajia. Ne ottelut ovat taloudellisesti vähän turhan kalliita hukattaviksi peleihin, mistä pitäisi saada jotain oppia. EHF Cupin taso on huomattavasti kovempi. Cocksin päämäärä onkin pelata viimeistään kaudella 2020 EHF Cupin lohkovaiheessa. Tämä on Kekin mielestä realistinen tavoite.

Riihimäen Cocksin riveihin on tullut kentällinen uusia pelaajia. Tästä voi päätellä että tulevaisuuden tavoitteet ovat juuri sitä mistä Kekki mainitsee.

– Pyrkimyksenä oli ennen kaikkea hakea sellaisia pelaajia, jotka voisivat auttaa meitä eteenpäin niin Euroopan Cupeissa kuin Baltian liigassa. Tavoitteena oli vahvistaa joukkuetta myös niin, että n. 70 ottelun kausi menee hyvin läpi vaikka tulisi loukkaantumisia. Viime kaudella meitä oli parhaimmillaan kahdeksan pelaajaa sairastuvalla ja se alkoi vaikuttaa jo pelin tasoon, mainitsee Kekki.

Ottelu St. Gallenissa alkaa sunnuntaina kello 18.00.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!