Atlas ja HIFK metsästävät cupin välieräpaikkaa

Atlaksen kausi jatkuu keskiviikkona Myyrmäessä, kun Suomen Cupissa pelataan puolivälieriä. Kotikylän Kundit saavat vastaansa HIFK:n, joka kukisti Kundit kauden avauksessa reilu viikko takaperin lukemin 24-28.

Muut puolivälierät pelataan myöhemmin, niissä kohtaavat Dicken- West, SIF- ÅIFK, Cocks- Team. Voittajat näistä otteluista etenevät marraskuun puolivälissä pelattavaan Final4- tapahtumaan.

Kundien osalta on saatu harjoitella rauhassa avausottelun jälkeen. Laiturit Jani Kivinen ja Oskari Lehtonen ovat pienten vammojensa jälkeen taas pelikuntoisia. Flunssainen osastokin on pääsemässä mukaan otteluun näillä näkymin. Joten haussa olisi Kundien historian ensimmäistä kertaa Final4-tapahtuma.

HIFK on pelannut avauskohtaamisen jälkeen myöskin toisen taiston, kun se viikonloppuna kukisti tiukkojen vaiheiden jälkeen BK:n kahdella maalilla. Joukkueen puolustuspeli ei sujunut huikaisevasti, mutta hyökkäyspäässä joukkueella oli sama tehokolmikko kuin viimeksi Myyrmäessä. Andrey Orel teki maaleja vahvoilla yksilöratkaisuillaan. Atleettiinen Niclas Ahlgren oli usein pitelemätön laidallaan juostessaan nopeita. Serghei Glinca nappasi itselleen lauantaina kyseenalaista kunniaa torpattuaan BK:n Theo Westerlundin kyynärpäällään maahan. Tuloksena punainen. Muuten Glincan ajoi tyypillisesti vahvasti väleihin ja viimeisteli varmasti. Kundien isoin asia onkin saada tämä kolmikko kiinni sekä laittaa pallot ohi lahjakkaan Freddy Wickströmin. Mikäli näissä onnistutaan, on Final4- paikka huomattavasti helpompi saavuttaa.

Atlas- HIFK Miesten Suomen Cup puolivälierä, Myyrmäessä keskiviikkona 2.10 klo. 19:00 alkaen.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!