GrIFK puristi pisteen Cocksilta

Cocks kärsi kauden ensimmäisen pistemenetyksensä lauantaina GrIFK:n puristettua tasapelin sarjakärkeä vastaan.

Ottelun avausjakso Kauniaisissa eteni kaikkiaan tasaisesti. Cocks oli pääosin niukasti niskan päällä, mutta Granikin käväisi pariin kertaan johdossa. Tauon alla Cocks otti pienen edun ja johti kahdella maalilla.

Toisen jakson puolivälin alla Grani nousi jälleen tasoihin ja meni myös johtoon kahdella maalilla. Ote pysyi hienokseltaan isännillä, kunnes Cocks oli lopussa kääntää ottelun edukseen, mutta Grani nousi vielä loppuminuutilla tasoihin ja pisteet jaettiin.

GrIFK:n päävalmentaja Mikael Källman suitsutti joukkueensa pelaamista muutaman vaisumman esityksen jälkeen.

– Kaksi tosi hyvää puoliaikaa. Taisteltiin hienosti molemmissa päissä kenttää, ja puolustettiin erittäin hyvin joukkueena. Hyökkäyksessä tehtiin myös paljon hyviä asioita ja lopussa oli kyllä tarjolla enemmänkin kuin yksi piste, Källman sanaili.

Cocks päävalmentaja Christophe Viennet antoi myös tunnustusta isäntien pelaamiselle.

– Mielestäni GrIFK ansaitsi tästä ottelusta tasurin, koska he pelasivat tänään hyvin. Meidän osalta mielestäni asenne ei ollut hyvä. Joukkue ei ollut tarpeeksi nöyrä ja lopuksi kaaduimme erittäin hyvään vastustajan maalivahtiin. Eli siltä osin täysin looginen tulos, Viennet ynnäili

Ottelun parhaana pelaajana palkittiin Grani-maalivahti Patrik Roslander.

– Hyvin taisteltu meiltä tänään! Harmi ettei saatu kahta pistettä.

GrIFK – Cocks 27-27 (13-15)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
GrIFK: Gustav Svanbäck 6, Erik Åkermarck 4 (4), Fredrik von Troil 4, Anthony Hellakoski 4, Oscar Berglund 3, Peik Sjöblom 2, Alexander Qvist 2, Miro Koljonen 1, Kalle Kankaanpää 1
Cocks: Pavel Duda 6, Edson Imare 4, Luka Brkljacic 4, Piotr Rybski 3 (1), Santeri Vainionpää 2, Nuno Martins Afonso Santos 2, Dmitrii Kholmov 2, Davor Basaric 2, Teimuraz Orjonikidze 1, Igor Mandic 1

Tähtipelaajat
Patrik Roslander GrIFK 3
Pavel Duda Cocks 2
Gustav Svanbäck GrIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK: Karim Mbembela 1 x 2 min, Peik Sjöblom 1 x 2 min
Cocks. Davor Basaric 1 x 2 min, Santeri Vainionpää 1 x 2 min, Teimuraz Orjonikidze 1 x 2 min

Erotuomarit: Niko Tillan – Magnus Roth

Yleisöä: 169

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk