Varamiehinen Cocks taipui selkeästi Tallinnassa

Runkosarjan rästiottelu HC Tallinn – Cocks päättyi sunnuntaina isäntien selvään voittoon hyvin nuorella joukkueella matkassa olleista riihimäkeläisistä.

Cocks oli liikkeellä käytännössä kakkosmiehistöllään ja HC Tallinn käytti tämän surutta hyväkseen. Eroa oli jo avausjakson puoliväliin mennessä kahdeksan maalia ja tauolla kotijohto oli jo 12 maalia.

Sama tahti jatkui toisella jaksolla ja HC Tallinn kasvatti johtoaan tasaisesti. Voittomarginaali venyi lopulta yli 20 maaliin ja näin tallinnalaiset päättivät kauden rupeamansa SM-liigassa komeaan voittoon.

HC Tallinnin päävalmentaja Bo Ǿstergaard oli tyytyväinen sekä peliin että tautitilanteen helpottamiseen.

– Tämä oli hyvä peli niin pitkän sairastelujakson jälkeen, ei ole ollut helppoa. Voimme ole tyytyväisiä tulokseen, mutta puolustuksessa on vielä asioita, jotka pitää hoitaa kuntoon.

Cocksin pelaajavalmentajana ottelussa toiminut Niko Hållman näki kamppailun ennen kaikkea kokemuksena.

– Liikaa virheitä hyökkäyksessä, mutta tämä oli hyvä kokemus nuorelle ryhmälle. He saivat peliaikaa tässä ympäristössä ja se auttaa heitä tulevaisuudessa, Hållman näki.

: It was a good game, after such long sick period. Has not been easy. We can be happy with the score, but still some thing need to sorted out with defence.

Ottelun parhaan pelaajan tittelin vei HC Tallinnin Uladzislau Barylau.

– Tämä oli meiltä hyvä peli, voitto on aina hyvä saavutus tällaisen pitkän sairastauon jälkeen. Saimme pelimme kulkemaan hyökkäyspäässä ja hyökkäyksissä oli hyvää liikettä, Barylau summasi.

HC Tallinn – Cocks 42-21 (21-9)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
HC Tallinn: Jürgen Rooba 9 (5), Dmytro Turchenko 6, Vitalii Horovyi 6, Uladzislau Barylau 6, Ihor Skyba 4, Marek Karu 3, Markus Oliver Mädo 2, Kalev Kütt 2, Marius Aleksejev 2, Martti Viitkar 1, Karl Kramm 1
Cocks: Niko Hållman 9 (1), Roope Ahlgren 4, Anselmi Koskela 2, Miika Kaukoranta 2, Tuomas Rantanen 1, Teemu Karjalainen 1, Juuso Kangasniemi 1, Lauri Helander 1

Tähtipelaajat
Uladzislau Barylau HC Tallinn 3
Niko Hållman Cocks 2
Jürgen Rooba HC Tallinn 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
HC Tallinn: Dmytro Turchenko 1 x 2 min, Ihor Skyba 2 x 2 min
Cocks: Roope Ahlgren 1 x 2 min

Erotuomarit: Jan-Erik Leandersson – Samuel Leandersson

Yleisöä: 50

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk