HC Tallinn otti avauspisteet kaatamalla SIF:n

HC Tallinn kirjoitti palan historiaa ottamalla ensimmäiset pisteensä SM-liigassa, kun SIF kaatui lauantain avauskierroksen ottelussa vahvan alun myötä.

HC Tallinn avasi Sõle Spordikeskuksessa pelatun ottelun todella vahvasti ja eteni reilussa kymmenessä minuutissa 8-1-johtoon. SIF pääsi tämän jälkeen hiukan paremmin peliin mukaan, mutta avausjakso mentiin isäntien vahvassa komennossa.

Toisen jakson alussa SIF sai kurottua eron viiteen maaliin, mutta HC Tallinn nykäisi uudestaan, eikä SIF enää noussut taistelemaan tosissaan ottelun voitosta ja pisteet jäivät Tallinnaan.

HC Tallinnin tuore päävalmentaja Bo Östergaard oli kauden avaukseen hyvinkin tyytyväinen.

– Pelasimme minusta erittäin hyvän ensimmäisen puoliajan, joukkue on hitsautunut yhteen oikein hyvin ottaen huomioon, että olemme olleet yhdessä kolme viikkoa, Östergaard sanoi.

SIF:n päävalmentaja Marcus Sjöstedt jäi ymmärrettävästi harmittelemaan ottelun alkua.

– Hidas alku, meiltä olivat jalat jääneet laivalle. Pääsimme mukaan peliin, mutta Marius Aleksejev oli maalissa erittäin hyvä.

Ottelun parhaana pelaajana palkittiinkin HC Tallinnin maalivahti Aleksejev,.

– Minulla tämä oli erityinen peli, sillä pelasin SIF:ssa urani aluksi. Tämä oli meiltä hyvä peli, olen todella tyytyväinen vahvaan hyökkäämiseemme ja puolustuksemme oli erittäin hyvä jopa yllätyksekseni.

HC Tallinn – SIF 28-20 (14-6)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
HC Tallinn: Dmytro Turchenko 7 (4), Oleksii Shcherbak 7, Jürgen Rooba 3, Marek Karu 3, Kaspar Lees 2, Kalev Kütt 2, Marius Aleksejev 2, Markus-Oliver Mädo 1, Karmo Harju 1
SIF: Gustav Svanbäck 5 (3), Niki Tuominen 4 (2), Igor Trajkovski 3, Christoffer Modig 3, Anton Luuppala 3, Filip Churlevski 1, Joonas Ahola 1

Tähtipelaajat
Marius Aleksejev HC Tallinn 3
Oleksii Shcherbak HC Tallinn 2
Filip Churlevski SIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
HC Tallinn: Ihor Skyba suora punainen kortti, Jürgen Rooba 2 x 2 min, Karl Kramm 1 x 2 min, Kaspar Lees 1 x 2 min
SIF: Christoffer Modig 1 x 2 min, Emil Wikström 1 x 2 min, Igor Trajkovski 3 x 2 min (sulkeminen), Rasmus Lundell 1 x 2 min, Vincent Voutilainen 1 x 2 min

Erotuomarit: Jan-Erik Leandersson – Mikael Lindroos

Yleisöä: 35

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk