GrIFK voittoon Dickenistä – kolmossija varmistui

GrIFK päätti ylemmän jatkosarjaan kotivoittoon Dickenistä ja varmisti voitolla jatkosarjan kolmannen sijan.

Dicken aloitti ottelun terävämmin, mutta kotijoukkue Grani nousi nopeasti mukaan peliin ja vei varsin niukkamaalisen avausjakson lopulta nimiinsä yhden osuman erolla.

Toisella jaksollakaan ei vietetty maalijuhlia, mutta Grani piti otteestaan kiinni. Vaikka Dicken kävi vielä jakson puolivälissä maalin päässä, isäntien kolme perättäistä osumaa viimeisen kymmenminuuttisen alkuun käänsivät kamppailun lopullisesti Granille.

GrIFK saa puolivälierissä vastaansa ÅIFK:n. Dicken etenee tappiosta huolimatta suoraan välieriin.

GrIFK:n päävalmentaja Mikael Källman kiitteli ennen kaikkea oman pään pelaamista.

– Erittäin hyvä panos, erityisesti puolustuksessa. Tämänpäiväisen Dickenin joukkueen kokoonpano huomioiden meidän pitäisi voittaa ja niin tehtiinkin, Källman viittasi vastustajan tiettyjen pelaajien lepuuttamiseen.

Dickenin päävalmentaja Björn Monnberg oli hänkin ennen kaikkea puolustamiseen tyytyväinen.

: Pelasimme hyvin puolustuksessa, mutta hyökkäyspeli takkuili ja sitä lähdemme nyt parantamaan.

Ottelun parhaana pelaajana palkittiin Granin Fredrik Forss.

– Dicken pelasi nuoremmalla kokoonpanolla. Vaikea ottelu, jolla ei oikeastaan ollut mitään merkitystä, mutta saatiin se mitä tultiin hakemaan, Forss kuittasi.

GrIFK – Dicken 21-16 (8-7)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
GrIFK: Robin Granlund 4, Fredrik von Troil 3, Carl Weurlander 3, Patrik Lång 3, Richard Sundberg 2, Fredrik Forss 2, Alexander Qvist 1, Karim Mbembela 1, Jere Kantee 1 (1), Kalle Kankaanpää 1
Dicken: Robin Hollfast 3 (2), Santeri Hakkarainen 3, Casimir von Knorring 2, Anton Rémy 2, Armi Pärt 2, Filip Söderlund 1, Ian Pehrsson 1, Anthon Nyström 1, Max Granlund 1

Tähtipelaajat
Fredrik Forss GrIFK 3
Tuomas Laitinen Dicken 2
Patrik Roslander GrIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK: Carl Weurlander 1 x 2 min
Dicken: Jukka Kamula 1 x 2 min

Erotuomarit: Miro Korja – Christopher Metsämäki

Yleisöä: 156

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk