Dicken vei avausfinaalin Karjaalla nimiinsä

Kotietu heilahti heti SM-liigan finaalien avaukseksi toiseen suuntaan, kun Dicken haki ensimmäisessä finaalissa vierasvoiton BK-46:sta.

Dicken avasi ottelun terävästi ja repäisi pikavauhtia kolmen maalin johdon. BK-46 sai kuitenkin pelinsä vähitellen käyntiin ja avausjakson puolivälin jälkeen numerot olivat tasan. Taukoa kohden edettiin tasatahtia ja ensimmäisen 30-minuuttisen jälkeen Karjaalla oltiin tasalukemissa.

Toisen jakson alku toisti ensimmäisen kaavaa – Dicken nykäisi heti muutaman maalin eron ja johti parhaimmillaan jo viidellä maalilla. Vielä viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettiin Dickenin neljän maalin johdossa, mutta BK ei luovuttanut ja nousi vielä maalin päähän, mutta Dicken vei loppuminuutit ja sen myötä avausvoiton nimiinsä.

Samalla katkesi BK-46:n pitkä voittoputki. Toinen finaali pelataan keskiviikkona 11.5. Pirkkolassa.

BK-46:n päävalmentaja Andreas Rönnberg antoi kiertelemättä tunnustuksen vastustajalle.

– Ei voi muuta kuin onnitella Dickeniä, he pelasivat tänään erittäin viisaasti. Meillä ei ollut paras päivämme, silloin käy näin, Rönnberg totesi.

Dickenin päävalmentaja Björn Monnberg muistutti, että voitto ei missään nimessä irronnut helpolla.

– Meillä oli hyvä fiilis ennen ottelua. Uskottiin itseemme. Vaikka BK telikin meille ottelun vaikeaksi, niin meidän pelaajamme kuitenkin hoitivat homman, Monnberg kiitteli omiaan.

Ottelun parhaan pelaajan tittelin vei nimiinsä Dickenin maalivahti Mikael Mäkelä.

– Ottelussa oli pienet marginaalit. Oli yli vuosi siitä, kun viimeksi voitimme Karjaalla. Tiedämme kuitenkin, että nyt heti seuraavassa ottelussa pitää olla tuplasti parempi, Mäkelä muistutti.

SM-liigan 1. finaali
BK-46 – Dicken 24-27 (13-13)
Dicken johtaa otteluvoitoin 1-0.

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
BK-46: Nico Rönnberg 7 (3), Linus Sjöman 6, Markus Viitkar 2, Sebastian Säkkinen 2, Robin Sjöman 2, Oscar Kihlstedt 2, Miska Henriksson 2, Janne Korpimäki 1
Dicken: Max Granlund 8, Filip Söderlund 6, Anton Rémy 3, Armi Pärt 3, Benny Broman 3, Thomas Hollfast 2 (2), Timmy Thor 1, Joacim Broman 1

Tähtipelaajat
Mikael Mäkelä Dicken 3
Linus Sjöman BK-46 2
Filip Söderlund Dicken 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: Oscar Kihlstedt 1 x 2 min, Sebastian Säkkinen 1 x 2 min
Dicken: Anton Rémy 1 x 2 min, Armi Pärt 1 x 2 min, Filip Söderlund 1 x 2 min, Joacim Broman 1 x 2 min, Timmy Thor 1 x 2 min

Erotuomarit: Jan-Erik Leandersson – Mikael Lindroos

Yleisöä: 855

Koko käsipalloliiton historia nyt kaksissa kansissa! Tilaa Pihkassa palloon tai Fäst vid bollen nyt vaivattomasti verkosta.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk