SM-liigan jatkosarjat päätökseen lauantaina

SM-liigan ylemmän ja alemman jatkosarjan viimeiset ottelut pelataan lauantaina 26.3. ja ratkottavana on vielä puolivälieräparit.

BK-46 ja Dicken jatkavat varmuudella ylemmästä jatkosarjasta suoraan pudotuspeleihin ja alemmassa jatkosarjassa HIFK:n voitto ja kakkossija ovat niin ikään varmistuneet. Ylemmässä jatkosarjassa GrIFK:n ja Cocksin keskinäinen sijoitus on sen sijaan vielä avoinna ja sen myötä myös puolivälieräparit ovat vielä vailla ratkaisua.

GrIFK:n ja Cocksin sijoitusten osalta asetelma on varsin selvä. Mikäli Cocks voittaa BK-46:n ja GrIFK häviää Dickenille, Cocks nousee ylemmässä jatkosarjassa kolmanneksi ja saa puolivälierissä vastaansa ÅIFK:n. Kaikilla muilla tuloksilla GrIFK säilyttää kolmannen sijansa, sillä keskinäisissä otteluissa Grani on riihimäkeläisiä edellä.

Lauantaisissa ylemmän jatkosarjan otteluissa pelataan tavallaan myös jo asetelmista välieriin.

– Me lähdemme otteluun Cocksia vastaan kuten kaikkiin otteluihin, jatkosarjan tähän saakka puhtaalla pelillä selvittäneen BK-46:n päävalmentaja Andreas Rönnberg sanoi Västra Nylandille.

– Samalla GrIFK:n voitto Dickenistä ei tuskin yllättäisi ketään, mikä tarkoittaisi sitä, että samat kaksi joukkuetta kohtaisivat mahdollisesti välierissä.

Oman mausteensa Karjaan ottelulla tuo torstaina pääsarjan kaikkien aikojen maalitilaston ykköseksi ohi BK-ikoni Jan Rönnbergin nousseen Cocksin Teemu Tammisen saapuminen Karjaalle. Tamminen ei jätä ketään käsipalloa seuraavaa kylmäksi ja osaa lämmittää asetelmia nytkin.

– Tulen silloin [lauantaina] sinne ykkösenä. Se tuntuu hienolta. Hänellähän [Jan Rönnbergillä] on siellä pelipaitansa numerolla kaksi seinällä. Nyt hän on ikuinen kakkonen, Tamminen heittää.

Vaikka Andreas Rönnberg vihjaakin Granin voittomahdollisuuksista Dickeniä vastaan, on kauniaislaisilla puristamista. Dicken on tällä kaudella pysynyt Granin osalta valloittamattomana vuorena, vaikka lähellä huippua onkin käyty. Pirkkolassa punaiset ovat hallinneet selvästi molempia otteluita (29-20 ja 25-20), mutta Kauniaisissa pelatut kaksi ottelua ovat ratkenneet Dickenin eduksi yhden maalin erolla. Runkosarjassa lukemat Granin kannalta 26-27 ja jatkosarjassa 27-28.

Alemman jatkosarjan ottelussa ÅIFK voi puolestaan paineetta hioa kuvioitaan puolivälieriin, kun SIF puolestaan pelaa enää kunniastaan ennen kesäloman koittamista.

SM-liigan jatkosarjojen päätösottelut lauantaina 26.3.:
14.00 ÅIFK – SIF (alempi js)
16.00 GrIFK – Dicken (ylempi js)
16.00 BK-46 – Cocks (ylempi js)

Kauden kaikki ottelut suorana SolidSportilla.

Koko käsipalloliiton historia nyt kaksissa kansissa! Tilaa Pihkassa palloon tai Fäst vid bollen nyt vaivattomasti verkosta.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk