HIFK haki pisteet Tallinnilta

HIFK vieraili sunnuntaina Tallinnassa ja haki täyden pistepotin HC Tallinnilta lopulta varsin vakuuttavasti.

Kuten lauantaina Dickeniä vastaan Tallinn pysyi hyvin vieraiden vauhdissa ottelun alussa. Vielä 20 peliminuutin jälkeen numerot olivat tasan 9-9. HIFK tuli avausjakson lopun kuitenkin vahvasti ja nykäisi neljän maalin johdon.

Tauon jälkeen ero kasvoi nopeasti seitsemään maaliin ja vaikka Tallinn pääsi hiukan kaventamaan, johto pysyi tukevasti HIFK:n hallussa. Ero kasvoi vähitellen lähes kymmeneen maaliin ja HIFK piti johdostaan kiinni varmasti loppuun saakka.

Tallinnin valmennuksesta Taavi Tibar manasi ennen kaikkea puolustuspelaamista.

– Jos päästämme HIFK tekemään 38 maalia, ei ole paljon selittämistä. Toki neljän maajoukkuepelaajamme puuttuminen oli iso tekijä tässä ottelussa, Tibar sanoi.

HIFK:n päävalmentaja Jaakko Horelli myönsi Tallinnin pelaajatilanteen helpottaneen urakkaa.

– Teimme paljon maaleja. Totta kai meiltä oli yksi ja Tallinnilta neljä pelaajaa poissa koronan takia. Tiesimme ettei pelistä tule helppo matkustamisen ja pelaajatilanteen takia, Horelli mietti.

– Pelaajat esiintyivät hyvin ja ammattimaisesti. Puolustukseen tarvitaan vähä parannusta, mutta kaikkineen olen tulokseen tyytyväinen.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin ja kolme LähiTapiola-tähteä vienyt HIFK:n Vladimir Knopinskii oli myös voittoon tyytyväinen.

– Ottelun alku ei ollut meiltä niin hyvä ja vähän jouduimme hakemaan virettä. Tämä oli seuralle tärkeä ottelu – ensimmäinen Suomen ulkopuolella. Todella tärkeät kaksi pistettä meille ja Haluan myös kiittää Tallinnia hyvästä ottelusta.

HC Tallinn – HIFK 29-38 (11-15)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
Tallinn: Andrei Vakhnovich 8, Dmytro Turchenko 7 (5), Mikk Pinnonen 7, Rauno Aus 3, Kalev Kütt 1, Markus Kask 1, Marek Karu 1, Martin Kalvet 1
HIFK: Vladimir Knopinskii 11, Niclas Ahlgren 9 (4), Erkka Näntö 6, Sten Maasalu 6, Kristian Jansson 3, Samuli Vihavainen 1, Oscar Udd 1, Viktor Grönmark 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Vladimir Knopinskii HIFK 3
Dmytro Turchenko Tallinn 2
Sten Maasalu HIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Tallinn: Andrei Vakhnovich 1 x 2 min, Dmytro Turchenko 1 x 2 min, Kalev Kütt 1 x 2 min
HIFK: Samuli Vihavainen 1 x 2 min, Sten Maasalu 1 x 2 min

Erotuomarit: Niko Tillan – Krister Illman

Yleisöä: 52

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!