HIFK haki pisteet GrIFK:lta

GrIFK ja HIFK vetäytyivät tauon viettoon lauantaisen kohtaamisensa myötä. HIFK haki itselleen harvinaiset pisteet Kauniaisten Luolasta lopulta varsin selvin numeroin.

Vierailija HIFK otti alkuminuuttien jälkeen tahtipuikon haltuunsa ja repäisi nopeasti viiden maalin johdon. Suunnilleen viiden maalin erolla edettiinkin sitten aina taukoon saakka HIFK:n johtaessa avauspuoliskon jälkeen kuudella maalilla.

Toisen jakson alussa Grani pääsi hiukan kaventamaan, mutta HIFK numeroin 6-1 viemä viisiminuuttinen kasvatti eron jo lähes 10 maaliin. Isännät yrittivät vielä nousta peliin, mutta HIFK karkasi pian lopullisesti ja eteni selvään voittoon.

GrIFK:n päävalmentaja Kaj Hagman tuskaili pitkin syksyä vaivanneen ongelman kanssa.

– Itseluottamuksen puute vaivaa meitä tällä hetkellä. Jotkut pelaajat pelaavat omalla tasollaan, mutta monia vaivaa tällä hetkellä liika varovaisuus. Uudella voimalla kevättä kohti, Hagman kuitenkin valoi uskoa.

HIFK-luotsi Jaakko Horelli otti historiallisen voiton vastaan iloisena.

– Jos oikein ymmärsin niin tämä oli ensimmäinen voitto HIFK:lle siiten vuoden 1998 Kauniaisten luolassa. Ollaan ylpeitä siitä, että pystyttiin katkaisemaan se putki. Hyvä joukkue-esitys, tehtiin tasaisesti hyvin töitä läpi ottelun. Pienillä taktisilla muutoksilla toisella puoliajalla saatiin vielä lisäbuustia pelaamiseen, Horelli mietti.

– Hyvillä mielillä lähdetään viettämään joulutaukoa.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin ja kolme LähiTapiola-tähteä vei nimiinsä HIFK:n Vladimir Knopinskii.

– Oli meiltä hyvä ottelu. Emme kuulemma ole kahteenkymmeneen vuoteen voittaneet Grania heidän kotikentällä, joten ensimmäinen voitto täällä tuntui hyvältä. Toki oli mukava että itse onnistuin niin hyvin. Hyvää joulua, Knopinskii toivotteli.

GrIFK – HIFK 28-40 (14-20)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
GrIFK: Anthony Hellakoski 9 (2), Richard Sundberg 6, Jonathan Almark 6, Nikola Zujic 2, Ville Viljanen 2, Fredrik Forss 2, Erik Åkermarck 1
HIFK: Vladimir Knopinskii 10 (1), Niclas Ahlgren 7 (1), Oscar Udd 6, Kristian Jansson 6, Roman Protcenko 5, Erkka Näntö 5, Gheorghe Safronii 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Vladimir Knopinskii HIFK 3
Theodotos Christou HIFK 2
Richard Sundberg GrIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK: Alexander Lång 2 x 2 min, Richard Sundberg 1 x 2 min
HIFK: Gheorghe Safronii 2 x 2 min, Jonathan Manner 1 x 2 min, Oscar Udd 1 x 2 min, Vladimir Knopinskii 1 x 2 min

Erotuomarit: Teemu Kaulio – Jan Helander

Yleisöä: 208

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!