GrIFK ja SIF pistejakoon

GrIFK oli lauantaina pitkään kiinni kauden avausvoitossaan, mutta joutui loppuhetkillä päästämään SIF:n rinnalle ja kamppailu päättyi pistejakoon.

SIF:n avausmaalin jälkeen GrIFK otti pelin haltuunsa ja eteni nopeassa tahdissa neljän maalin karkumatkalle. SIF pääsi välillä kaventamaan, mutta tauon alla Grani vei viisiminuuttisen 4-0 ja johti ottelua kuudella maalilla.

Granin johto piti toisen jakson alun, mutta vähitellen siuntiolaiset alkoivat kutistaa eroa. Isännät pitivät kuitenkin kiinni johtoasemastaan miltei loppuun saakka. SIF puristi loppuminuuteilla kuitenkin väkisin rinnalle ja näin pisteet jaettiin.

GrIFK:n tuore päävalmentaja Mikael Källman näki selkeitä positiivisia merkkejä pelissä voiton karkaamisesta huolimatta.

– Olen iloinen ja ylpeä joukkueesta. Me olisimme ansainneet kaksi pistettä. Mielestäni olimme tänään parempi joukkue läpi koko ottelun. Siuntio tuli lopussa rinnalle, kun me hieman hermostuimme ja pallo poltteli käsissä. Yksittäiset epäonnistumiset koituivat meidän kohtaloksi. Kokonaisuudessa pelasimme erittäin hyvin ja pojat voivat olla ylpeitä esityksestään, Källman kehui.

SIF-luotsi Teddy Nordling myötäili osittain Källmanin näkemystä.

– Tänään tuntui hieman siltä, että ei ansaita pistettä joka saatiin. Meidän pelimme oli huonoa alusta loppuun. Tahto ja vauhti puuttuu pelistämme ja kukaan ei oikein mennyt tilanteisiin oikealla tavalla.

– Pitkä tauko selittää ehkä jotain, mutta sama tauko on ollut Granillakin. Joukkueen tahto ja asenne oli tänään huono ja tuntuu siltä että ryöstettiin Granilta yksi piste tänään, Nordling ruoti.

Ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelillä ja kolmella LähiTapiola-tähdellä palkittiin Granin Alexander Qvist.

– Meillä oli positiivinen aloitus peliin ja huomasi että energiataso oli hyvä meidän pelissä. Sitten kun peli lähtee hyvin rullaamaan, niin on kiva pelata. Oli mukavaa pelata taas pitkän tauon jälkeen, Qvist sanaili.

GrIFK – SIF 26-26 (15-9)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
GrIFK: Anthony Hellakoski 8 (3), Alexander Qvist 7, Niki Tuominen 3, Fredrik Forss 3, Ville Viljanen 2, Alexander Lång 1, Anton Karlsson 1, Emanuel Holfve 1
SIF: Sten Maasalu 5, Vincent Voutilainen 4, Ott Varik 3 (2), Christoffer Thor 3, Anton Luuppala 3, Dusan Andrejevic 3, Alexander von Numers 2, Gustav Svanbäck 2, Alex Vaahtoranta 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Alexander Qvist GrIFK 3
Sten Maasalu SIF 2
Fredrik Forss GrIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK: Alexander Lång 2 x 2 min, Fredrik Forss 1 x 2 min
SIF: Alexander von Numers, suora punainen kortti, Dusan Andrejevic 1 x 2 min, Ott Varik 1 x 2 min

Erotuomarit: Krister Illman – Harri Nieminen

Yleisöä: 373

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!