BK-46 varmaan voittoon PIF:sta

BK-46 kesti hyvin ennakkosuosikin paineet ja vahvisti asemiaan kärkikamppailussa selvällä voitolla PIF:sta lauantaina.

BK otti ohjat käsiinsä alusta saakka ja repäisi nopeasti 5-1-johdon. Vierasjoukkue PIF ei kuitenkaan antanut periksi, vaan roikkui sitkeästi tuntumassa, eikä ero juurikaan kasvanut enää ennen taukoa.

Tauon jälkeen ensimmäiset minuutit edettiin tasaisesti, mutta sen jälkeen BK:n neljä perättäistä maalia alkoivat jo vaikuttaa ratkaisevilta. Ero venyi vähitellen yli kymmenen maalin ja lopussa BK saattoi tyytyä varmistelemaan selkeän voittonsa.

BK-46:n piiskuri Andreas Rönnberg otti voiton tyynen rauhallisesti.

– Olen tyytyväinen otteluun. Teemana oli, että kaikki saisivat pelata ja että saataisiin muutamia ajoja harjoiteltua. Mielestäni onnistuttiin siinä hyvin. Tästä on hyvä jatkaa, Rönnberg kiteytti.

PIF:n virkaveli Mikael Lindbom jäi kaipaamaan joukkueeltaan todellisen osaamisen esiin kaivamista.

– Mielestäni me osataan paremmin kuin mitä me näytettiin. Kuitenkin olen sitä mieltä, että taulun lopputulos kertoo joukkueiden oikean eron. Meillä oli muutamia jaksoja missä oltiin samalla tasolla, muuten oli vaikeata. Lindbom myönsi.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin ja kolme LähiTapiola-tähteä vienyt BK:n Sebastian Säkkinen otti myös rauhallisesti.

– Ei ollut mitenkään hurja ottelu meiltä, mutta tämä nyt vasta oli kevätkauden ensimmäinen peli. Odotettavissa mielenkiintoinen kevät.

BK-46 – PIF 33-21 (15-10)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
BK-46: Sebastian Säkkinen 9 (3), André Udd 6, Albert Lindholm 4, Miska Henriksson 4, Robin Sjöman 3, Linus Sjöman 3, Linus Lindberg 3, Nicholas Mavrostomos 1
PIF: Aleksa Veselinovic 6 (3), Viktor Gruzinskiy 4, Aleksandar Trenchevski 3, lija Krstevski 3 (1), Fredrik Lunden 2, Sebastian Fagerlund 2, Markus Mattila 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Sebastian Säkkinen BK-46 3
André Udd BK-46 2
Aleksa Veselinovic PIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: André Udd 1 x 2 min, Jac Karlsson 1 x 2 min
PIF: Aleksa Veselinovic 2 x 2 min, Aleksandar Trenchevski 1 x 2 min, suora punainen kortti, Viktor Gruzinskiy
2 x 2 min

Erotuomarit: Mikael Lindroos – Jan-Erik Leandersson

Yleisöä: 394

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!