BK-46 selvään voittoon PIF:n vieraana

BK-46 oli tyly vieras PIF:lle perjantai-iltana ja haki pisteet Paraisilta matkaansa 15 maalin marginaalin turvin.

Ottelu kulki käytännössä alusta saakka vieraiden tahdissa ja BK:n johto kasvoi tasaisesti ollen jo avausjakson puolivälissä seitsemän maalia. PIF pääsi tämän jälkeen hiukan mukaan peliin, mutta eroa oli tauolla jo yhdeksän osumaa.

Toisella jaksolla BK piti isäntänsä turvallisen välimatkan päässä koko ajan, mutta ero ei juuri kasvanutkaan. Ottelun viimeiset viisi maalia kirjattiin kuitenkin vieraiden nimiin ja tämän myötä myös voittolukemat repesivät hyvin selviksi.

PIF:n päävalmentaja Besim Qerimi ei tappiota lähtenyt selittelemään.

– BK oli yksinkertaisesti parempi joukkue tänään, heillä on leveä penkki ja pystyvät pitämään vauhtia yllä. Paljon töitä tämä vaatii vielä meiltä, Qerimi luonnehti

BK-46:n päävalmentaja Andreas Rönnberg oli kokonaisuuteen tyytyväinen pelin pysyttyä hyvin koossa.

– Ottelu ratkesi jo avausjaksolla, meillä oli tavoitteena olla päästämättä yli 20 maalia ja sen myös saavutimme. Meillä on usein ollut vaikeuksia ennalta heikompia joukkueita vastaan, Rönnberg muistutti.

Ottelun vakuuttavin pelaaja ja kolme LähiTapiola-tähteä napsinut BK:n Linus Lindberg näki ottelun myös ratkenneen nopeasti.

– Tämä oli melko läpihuutojuttu, hieman löysää meiltä välillä, mutta onneksi emme tosiaan päästäneet 20 maalia enempää. Pisteet olivat pääasia, Lindberg tiivisti.

PIF – BK-46 20-35 (9-18)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
PIF: Aleksa Veselinovic 6, Viktor Gruzinskii 4, Aleksandar Trenchevski 3, Fredrik Lunden 3 (1), Valter Lehtinen 2, Mikael Manderoos 1 (1), Ilija Krstevski 1
BK-46: Oliver Nordlund 8, Linus Lindberg 8, Robin Sjöman 4, Jac Karlsson 3, André Udd 2, Sebastian Säkkinen 2, Nicholas Mavrostomos 2, Albert Lindholm 2, Alex Lignell 2, Janne Korpimäki 1, Miska Henriksson 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Linus Lindberg BK-46 3
Aleksa Veselinovic PIF 2
Oliver Nordlund BK-46 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
PIF: Aleksandar Trenchevski 1 x 2 min, Fredrik Lunden 2 x 2 min, Viktor Gruzinskii 1 x 2 min, Linus Fröjdö 1 x 2 min
BK-46: Janne Korpimäki 1 x 2 min, Robin Sjöman 1 x 2 min

Erotuomarit: Niko Tillan – Magnus Roth

Yleisöä: 187

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!