Kolmen ottelun viikonloppu SM-liigassa

SM-liiga jatkuu maajoukkuetauon jälkeen viikonloppuna kolmella ottelulla, joista kaksi pelataan lauantaina ja yksi sunnuntaina.

HC Talinn isännöi viikonlopun aikana sekä Dickeniä että HIFK:ta. Viikonlopun kolmannessa ottelussa kohtaavat puolestaan tasapisteistä kamppailuun lähtevät SIF ja GrIFK.

Tallinn on kuuden ottelun jälkeen vielä pisteittä, vaikka muutama ottelu on ollut todella tiukka. Lauantain haaste on tallinnalaisille kova, sillä Dicken on edennyt voitosta voittoon alkukaudella. Myös HIFK on ensi kertaa nyt Tallinnia vastassa.

SIF:n ja GrIFK:n kohtaamisessa mielenkiinto kohdistuu kotijoukkueeseen sikäli, että siuntiolaiset antoivat alkuviikolla lähtöpassit päävalmentaja Teddy Nordlingille ja lähtevät otteluun nyt Marcus Sjöstedtin komennossa.

– Hiukan oudoltahan tämä tuntuu. Samalla en kuitenkaan halunnut pettää seuraa, mikäli he minu tarvitsivat ja yritämme nyt katsoa eteenpäin, kakkosvalmentajasta ykköseksi yllättäen noussut Sjöstedt sanoi Västra Nylandille.

Lisämaustetta ottelun tuo se, että kauden avausottelussa Kauniaisissa joukkueet pelasivat äärimmäisen tasaväkisen pelin, joka kääntyi kotijoukkueen eduksi vasta viime hetkillä.

SM-liiga viikonloppuna:
La 14.11. klo 16.00 Tallinn – Dicken (SolidSport)
La 14.11. klo 17.15 SIF – GrIFK (SolidSport)
Su 15.11. klo 14.30 Tallinn – HIFK (SolidSport)

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!