Dicken ei antanut PIF:n yllättää

SM-liigan kuluvan vuoden viimeinen ottelu torstaina Paraisilla päättyi ennakoidusti Dickenin selvään voittoon PIF:sta.

Dicken tuli otteluun vieraskentästä huolimatta isännän ottein ja repäisi reilussa kymmenessä minuutissa viiden maalin johdon. Kohti taukoa edettiin tästä suhteellisen tasaisesti, mutta ote pysyi tiukasti Dickenillä.

Toisen jakson alku eteni tasaisesti, mutta pian Dicken alkoi lisätä etumatkaansa. Vierasjohto kasvoi yli kymmeneen maaliin ja ottelun lopussa jännitettiin enää Dickenin voittomarginaalin suuruutta. Kotijoukkueen maalihanojen tyrehdyttyä tyystin Dicken kasvattikin voittonsa komeisiin lukemiin.

PIF-piiskuri Marko Brezic ei voinut muuta kuin nostaa hattua vieraiden esitykselle.

– Onnea Dickenille, he pelasivat todella hyvin tänään. Dicken on fyysisesti vahva joukkue, eikä meillä ollut paljon sanomista. Ensimmäiset 25 minuuttia peluutin samoja pelaajia, sen jälkeen aloin vaihdella kokoonpanoa. Tuollaista puolustusta vastaan on vaikea onnistua heitoissa, Brezic kehui vastustajaa.

Dickenin päävalmentaja Björn Monnberg oli myös koko lailla tyytyväisen oloinen omiinsa.

– Jaksoimme tehdä töitä loppuun asti ja puolustimme todella vahvasti. Syksy on ajoittain ollut vaikea, mutta kokonaisuutena olen tyytyväinen kauteen tähän mennessä, Monnberg luonnehti.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin ja kolme LähiTapiola-tähteä vienyt kokenut Joacim Broman kiitteli koko joukkueen panosta.

– Viivapelimme oli tänään todella vahvaa ja kaikki paiskivat hommia yhteisen asian eteen.

PIF – Dicken 15-35 (9-16)

Maalintekijät
PIF: Jane Jancev 6, Aleksa Veselinovic 3, Daniel Söderlund 2, Joel Tunturi 1, Robin Mattsson 1, Fredrik Lunden 1, Alfons Alexandersson 1
Dicken: Robin Granlund 7, Tadas Stankevicius 5, Joacim Broman 5, Benny Broman 5, Gusten Montonen 4, Max Granlund 3, Filip Söderlund 2, Anton Rémy 2, Niklas Kaitemo 1, Johan Gripenberg 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Joacim Broman Dicken 3
Tadas Stankevicius Dicken 2
Jane Jancev PIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
PIF: Daniel Söderlund 2 x 2 min, Joel Tunturi 1 x 2 min, Robin Mattsson 1 x 2 min
Dicken: Jukka Kamula 1 x 2 min, Tadas Stankevicius 2 x 2 min

Erotuomarit: Harri Nieminen – Pasi Ojapalo

Yleisöä: 222

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!