BK-46 vahvempi ÅIFK:ta

BK-46 nappasi keskiviikkona kotonaan voiton ÅIFK:sta karattuaan käytännössä jo avausjaksolla.

Vieraat pysyivät BK:n kyydissä miltei avausjakson puoliväliin saakka, mutta sen jälkeen isännät alkoivat painella omille teilleen. Taukoon mennessä ero oli revennyt jo yhdeksään maaliin ja kotiyleisön riemua lisäsi Andreas Rönnbergin 1000 SM-liigamaalin rajan rikkoutuminen.

Toisen jakson puolivälissä ÅIFK oli onnistunut kuromaan eron viiteen maaliin, mutta lähemmäs turkulaiset eivät enää päässeet ja BK:n voitto kirjattiin lopulta selkeällä kymmenen maalin erolla.

BK-46:n päävalmentaja Mikael Källman löysi paljon hyvää otteista kaikkineen.

– Ottaen huomioon koko ottelun, niin oli kuitenkin paljon positiivisia asioita. Muun muassa puolustus toimi meillä hyvin ensimmäisellä jaksolla, hyökkäyspäässä tehtiin paljon teknisiä virheitä. Positiivisiksi asioiksi voi myöskin lukea kontraukset ja pelin intensiteetti, Källman luetteli.

ÅIFK-piiskuri Robin Karlsson kuittasi tappion lyhyesti.

– BKn kontraukset ja rutiini ratkaisivat tänään. Liikaa teknisiä virheitä meidän puolelta, Karlsson totesi.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin vei komean rajapyykin rikkonut Andreas Rönnberg.

– Ensimmäinen jakso meiltä hyvä, ja vaikka miten puhuttiin puoliajalla, että pidetään pelivauhti yllä, niin se ei pysynyt. Meillä tuli noin 15 minuutin uinahdus toisella jaksolla. meillä on vielä paljon tehtävää harjoituksissa, Rönnberg kertasi rutinoituneen pelaajan kokemuksella.

BK-46 – ÅIFK 35-25 (18-9)

Maalintekijät
BK-46: Andreas Rönnberg 6, Robin Sjöman 5, Janne Korpimäki 5, Sebastian Säkkinen 4, Linus Lindberg 4, Oscar Kihlstedt 3, Albert Lindholm 2, Alex Lignell 2, Victor Westerlund 1, Linus Sjöman 1, Oliver Nordlund 1, Miska Henriksson 1
ÅIFK: Peik Sjöblom 8, Niklas Manderoos 3, Isak Lehvonen 3, Albin Järvinen 3, Andreas Nyström 2, Paavo Brummer 2, Alexander Nystén 1, Elias Nyman 1, Santeri Maijala 1, Daniel Eriksson 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Andreas Rönnberg BK-46 3
Aku Kuusisto ÅIFK 2
Robin Sjöman BK-46 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: Linus Sjöman 1 x 2 min, Mikael Heinonen 1 x 2 min, Miska Henriksson 1 x 2 min, Robin Sjöman 3 x 2 min, sulkeminen 3 ulosajon takia
ÅIFK: Wilhelm Hammarberg 1 x 2 min

Erotuomarit: Tapani Kuri – Krister Illman

Yleisöä: 363

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!