BK-46 otti avausvoiton HIFK:sta niukasti

BK-46 avasi puolivälieräsarjan HIFK:ta vastaan ottamalla kiirastorstaina kotonaan huolimatta vieraiden vahvasta loppukiristä.

Kotijoukkue BK otti ohjat haltuunsa heti alusta ja oli avausjakson puolivälissä jo viiden maalin karkumatkalla. Ero kasvoi parhaimmillaan jo kahdeksaan maaliin, kunnes HIFK pääsi tauon alla kaventamaan.

Heti tauon jälkeen BK nykäisi johtonsa jälleen kahdeksaan maaliin. Tämän jälkeen peli tasaantui ja jakson puolivälin jälkeen alkoi HIFK:n kiri. HIFK pääsi jo kolmen maalin päähän ennen kuin BK heräsi uudelleen. HIFK nousi lopussa jo yhden maalin päähän, mutta BK onnistui pitämään kiinni johtoasemastaan loppuun saakka.

BK-46:n päävalmentaja Mikael Källman näki suurimpana puutteena avopaikkojen hukkaamisen, muuten ottelu sujui hyvin.

– Mielestäni pelattiin oikein hyvää käsipalloa läpi ottelun. Tehtiin ottelu vaikeaksi, kun me emme ratkaisseet vapaista paikoista. Tästä koko joukkue saa itseluottamusta lisää ajatellen koko sarjaa, Källman uskoi.

HIFK:n päävalmentaja Rotislav Grinishin harmitteli puolestaan vaisua avausjaksoa.

– Erittäin mielenkiintoinen ottelu. Meidän olisi vain pitänyt ryhtyä pelaamaan aikaisemmin kuin vasta toisella puoliajalla. Tästä on kumminkin hyvä jatkaa tätä sarjaa.

Vakuuttavimman pelaajan kommentti tittelin ja kolme LähiTapiola-tähteä vei nimiinsä BK-maalivahti Bogdan Klepa.

– Pelattiin erinomaisen hyvä ensimmäinen jakso. Toisella puoliajalla uskottiin kuitenkin, että peli oli selvä, kun olisi pitänyt pelata loppuun saakka. Luottavaisin mielin eteenpäin, Klepa kiteytti.

1. puolivälierä
BK-46 – HIFK 23-22 (14-9)

Maalintekijät: (7m maalit)
BK-46: Sebastian Säkkinen 9 (1), Viktor Gruzinskii 5, Robin Sjöman 2, Miska Henriksson 2, Oliver Nordlund 1, Albert Lindholm 1, Linus Lindberg 1, Alex Lignell 1, Kenneth Dahlberg 1
HIFK: Ardo Puna 8 (1), Niclas Ahlgren 7 (1), Roman Protcenko 4, Sten Toomla 1, Vladimir Knopinskii 1, Christoffer Eneberg 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Bogdan Klepa BK-46 3
Kalle Alander HIFK 2
Sebastian Säkkinen BK-46 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: Alex Lignell 1 x 2 min, Robin Sjöman 1 x 2 min
HIFK: Ardo Puna 1 x 2 min, Kristian Jansson 1 x 2 min

Erotuomarit: Jan-Erik Leandersson – Mikael Lindroos

Yleisöä: 459

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!