Kohti kautta: Dicken

Viime kauden hopeamitaleihin päättänyt Dicken lähtee uuteen kauteen käytännössä samalla joukkueella kuin vuotta aiemmin.

Joukkueen pysyminen muuttumattomana on Dickenin tapauksessa tietoinen valinta seuralta. Jatkuvuuteen panostetaan ja ainakin nyt linjasta on todella selvää näyttöä.

– On puhuttu vahvistuksista monen joukkueen osalta, me olemme vahvistuneet vain punttisalilla, Dickenin päävalmentaja Björn Monnberg heittää.

– Mutta pitkäjänteisyys on seuran juttu ja näen että meillä on hyvät mahdollisuudet olla taas kärkikahinoissa mukana.

Monnberg uskoo, että monivaiheisesta viime keväästä voi ammentaa ainakin runsaasti kokemusta. HIFK:ta vastaan Dicken joutui ensin todella koville, pudotti sen jälkeen runkosarjassa ja jatkosarjassa edellään olleen BK-46:n ja lopulta puristi mestari-Cocksin erittäin tiukalle finaaleissa.

– Tavoitteena on, että pelaajat kasvavat pelillisesti, fyysisesti ja henkisesti – uskon, että viime kevään kaltaiset kokemukset kasvattavat, Monnberg sanoo.

Dicken on mukana myös eurokentillä alkavalla kaudella ja tämä ei ole ainakaan vähentänyt Monnbergin mukaan motivaatiota.

– Challenge Cup on antanut hyvää potkua treeneihin. Kaikki treenikunnossa olleet ovat vetäneet innolla.

– Selkeä tavoite meillä on mennä myös Challenge Cupissa jatkoon, eikä pelata vain yhtä otteluparia.

Dicken
Kaudella 2017-18: runkosarjan 3.
ylemmän loppusarjan 3., voitti puolivälierissä HIFK.n, voitti välierissä BK-46:n 3-1, hävisi finaaleissa Cocksille 1-3

Uudet pelaajat:

Lähteneet pelaajat:
– Valdar Noodla (HK Pötsi)

www.dicken.fi

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!