Viime kevään finalistit avaavat kautensa lauantaina

SM-liigakausi 2018-19 saatiin käyntiin perjantaina ja lauantaina ohjelmassa on kaksi ottelua.

Lauantaina päästään tositoimiin jo iltapäivällä, kun hopeamitalisti Dicken saa vieraakseen Pirkkolaan Atlas Vantaan.

Atlas on kokenut isoja myllerryksiä pelaajarintamalla, mutta tilanne on täysin päinvastainen lauttasaarelaisnipussa. Dickenin joukkue on käytännössä pysynyt muuttumattomana, ainoa merkittävä muutos on Valdar Noodlan siirtyminen pelaajasta valmentajaksi. Noodlan aukkoa lähtee tälle kaudella vakavissaan täyttämään Johan Gripenberg, joka on viime kausien aikana kehittynyt valtavasti pelaajana.

Lauantain toisessa ottelussa SIF puolestaan isännöi hallitsevaa mestaria Cocksia, joka lähtee kauteen koko lailla samalla ryhmällä kuin vuosi sitten.

– On selvää että tiukkaa tulee, mutta tämä on hyödyllinen ottelu, SIF-luotsi Teddy Nordling sanoo Västra Nylandissa.

Samalla SIF esittelee viikolla sopimuksen tehneen uuden hankintansa Eduard Zakharovin.

– Hän on taitava pelaaja sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä ja odotamme häneltä paljon, Nordling toteaa.

Lauantain ottelut:
15.45 Dicken – Atlas Vantaa
17.00 SIF – Cocks

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!