SM-liigaviikonloppu alkaa perjantaina Turussa

SM-liigassa pelataan viikonloppuna kolme ottelua, joista yksi perjantaina ja kaksi lauantaina iltapäivällä.

Tärkeitä pisteitä on jaossa jo perjantai-iltana, kun ÅIFK saa vieraakseen kaksi pistettä edellään olevan Atlas Vantaan. Vaikka loppusarjapaikkoja ei vielä tässä vaiheessa kautta jaetakaan, on tämä ottelu alkukauden perusteella erittäin tärkeä kummallekin.

Atlas Vantaalla on alla voitto HC HIK:sta ja päävalmentaja Tomi Kallio uskoi pitkästä aikaa irronneen täyden pistepotin tuovan joukkueelle kaivattua itseluottamusta. ÅIFK puolestaan kärsi tappion sarjakärki Dickenin vieraana, mutta puristi lauttasaarelaiset yllättävänkin ahtaalle, joten juoni saattaa hyvin olla löytymässä myös turkulaisilla.

Lauantaina Grankulla IFK saa vieraakseen PIF:n, jonka pistepotti ei ole sitten avauskierroksen karttunut. Paraislaiset esittävät ajoittain lupaavia otteita, mutta tähän otteluun kotijoukkue lähtee suosikkina. Granilla on tilillään kolme voittoa ja yhtä monta tappiota. Etenkään kotonaan kauniaislaiset eivät ole kuitenkaan tavanneet pisteitä menettää sarjataulukossa alempana oleville joukkueille.

Lauantain toisessa ottelussa isketään pisteistä sarjataulukon kärjessä. HIFK isännöi BK-46:tta ja kamppailuun lähdettäessä kummankin tiliä rasittaa toistaiseksi vain yksi tappio. Alla HIFK:lla on varma voitto Paraisilta ja BK:lla puolestaan selkein numeroin otetut pisteet paikallisvastustaja SIF:lta.

Maaleja ottelussa voi hyvällä syyllä odottaa nähtävän, sillä kumpikin on alkukaudesta pelannut varsin runsasmaalisia kamppailuja. Kumpikin on kolmessa edellisessä ottelussaan takonut maaleja selvästi yli 30 osuman keskiarvolla.

SM-liiga viikonloppuna:
Pe 16.11. 19.00 ÅIFK – Atlas Vantaa
La 17.11. 16.00 GrIFK – PIF
La 17.11. 16.00 HIFK – BK-46

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!