Uusi haku

Jos et löytänyt etsimääsi, kokeile toisella hakusanalla tai lauseella.

Generic selectors
Vain tarkat hakutulokset
Hae otsikoista
Hae sisällöstä

1000 tulokset haulle:

1

Cocks niukasti Dickeniä vahvempi

Keskiviikon SM-liigan ”El Romantico” Cocksin ja Dickenin välillä eteni pitkään kotijoukkueen komennossa, mutta Cocks sai lopulta tehdä todella töitä voittonsa eteen. Cocks otti avausminuuttien jälkeen tukevan otteen kamppailusta ja johti avausjakson puolivälissä neljällä maalilla. Ero kävi parhaimmillaan jo seitsemässä maalissa, josta Dicken pystyi kuitenkin puristamaan hiukan lähemmäksi taukoon mennessä. Tauon jälkeen Dicken taisteli jo kahden […]

2

Viime kauden finalistit vastakkain

Riihimäen Cocks Areenalla nähdään keskiviikkona SM-liigan alkukauden yksi mielenkiintoisimmista otteluista, kun viime kauden finalistit Cocks ja Dicken kohtaavat ”El Romanticossa”. Kumpikin avasi kautensa viikonloppuna voitolla. Cocks pelasi ensimmäisen kauden ottelunsa Turussa ÅIFK:n vieraana ottaen 26-37 voiton turkulaisisännistä. Vaikka ottelun lopputuloksesta ei jäänyt epäselvyyttä, täytyy Cocksin parantaa otteitaan, kun vastaan asettuu ennakko-odotuksin ajateltuna ÅIFK:ta vahvempi Dicken. […]

3

BK-46 haki avauspisteet HC Tallinnilta

HC Tallinnin avausviikonlopun toinen ottelu sunnuntaina BK-46:tta vastaan päättyi karjaalaisten selkeään vierasvoittoon. Lauantaina SIF:n kukistanut HC Tallinn piti myös BK:ta tiukoilla, vaikka karjaalaiset nykäisivätkin heti alussa johdon. Vielä 20. minuutilla tilanne oli kuitenkin tasan, kunnes BK nykäisi tauon alla ja otti viiden maalin johdon. Toinen jakso alkoi tasaisena, mutta jakson edetessä BK vähitellen kasvatti etumatkaansa. […]

4

HC Tallinn otti avauspisteet kaatamalla SIF:n

HC Tallinn kirjoitti palan historiaa ottamalla ensimmäiset pisteensä SM-liigassa, kun SIF kaatui lauantain avauskierroksen ottelussa vahvan alun myötä. HC Tallinn avasi Sõle Spordikeskuksessa pelatun ottelun todella vahvasti ja eteni reilussa kymmenessä minuutissa 8-1-johtoon. SIF pääsi tämän jälkeen hiukan paremmin peliin mukaan, mutta avausjakso mentiin isäntien vahvassa komennossa. Toisen jakson alussa SIF sai kurottua eron viiteen […]

5

Dicken vei Stadin derbyn kauden avauksessa

Dicken oli lopulta selkeästi vahvempi kauden avauskierroksen Stadin derbyssä HIFK:ta vastaan, vaikka avausjakso Pirkkolassa oli vielä tasainen. Ottelu alkoi paikalliskamppailulle osuvasti hyvin tasaisissa merkeissä ja johto vaihteli puolelta toiselle aina lukemiin 12-12 saakka. Tauon alla Dicken sai kuitenkin parin maalin kaulan aikaiseksi. Sama ero pysyi toisen jakson alussa, kunnes Dicken vei reilun kuuden minuutin jakson […]

6

Cocks haki varman voiton ÅIFK:sta kauden avauksessa

ÅIFK sinnitteli reilun puolikkaan jakson lauantaisessa kauden avausottelussa Cocksin kyydissä, mutta sen jälkeen Cocks paineli omille teilleen ja reiluun voittoon. Jo ottelun alku kulki Cocksin lievässä hallinnassa, mutta vielä reilun vartin pelaamisen jälkeen eroa oli vain yksi maali riihimäkeläisten eduksi. Neljä perättäistä osumaa saatteli kuitenkin Cocksin karkumatkalle ja tauolle mentäessä ero oli kasvanut jo seitsemään […]

7

Kohti kautta: Cocks

Hallitseva mestari Cocks lähtee myös alkavaan kauteen vahvana ennakkosuosikkina, eikä Riihimäellä pyritäkään tätä viittaa muille työntämään. Cocksin joukkue on elänyt tuttuun tapaan jonkin verran kesän aikana ja päävalmentaja Kaj Kekin mukaan viimeiseksi palaseksi jäi maalivahtiosasto, jolle lopulta saatiin Vitalii Shitskon aisapariksi Adrian Tenghea Romaniasta. Myös Joakim Angjelovski on uusi pelaaja maalilla. – Ehkä isoin muutos […]

8

Kohti kautta: Dicken

Viime kauden hopeamitalisti Dicken lähtee SM-liigakauteen vahvasti uudistuneella ja ennen kaikkea nuorentuneella joukkueella. Päävalmentajana Dickenissä jatkaa vanha tuttu Björn Monnberg, mutta käsissään hänellä on poikkeuksellisen suuren muutoksen kokenut ryhmä. Vaihtuvuus Dickenissä on perinteisesti ollut varsin vähäistä, mutta nyt rivistä poistui kerralla melkoinen määrä kokemusta. – Viime kauden finaalien aloituksesta neljä miestä poissa ja siihen vielä […]

9

Kohti kautta: BK-46

BK-46 lähtee alkavaan kauteen allaan pronssimitalit viime keväältä. Tavoite on nyt pistää vielä paremmaksi. BK on nostettu alkavalla kaudella kakkossuosikiksi Cocksin jälkeen ja lisämotivaatiota tuo kitkerä välierätappio Dickenille viime kaudella. Karjaalaiset olivat jo toinen jalka finaalissa, mutta tyytyminen oli lopulta pronssiotteluihin. – Totta kai jäi vähän hampaankoloon, mutta ihan emme pystyneet ratkaisemaan, vaikka johdimme jo […]

10

SM-liigakausi käyntiin viikonloppuna neljällä ottelulla

SM-liigakausi käynnistyy viikonloppuna 11.-12. syyskuuta ja edessä on kahdeksan joukkueen kaksinkertainen runkosarja, minkä jälkeen pelataan jatkosarjat seitsemän joukkueen voimin ja sen jälkeen pudotuspelit. Avausviikonloppuna pelataan neljä ottelua, joista kolme lauantaina ja yksi sunnuntaina. HC Tallinn on tulessa heti kahdesti kohdaten lauantaina kotonaan SIF:n ja perään sunnuntaina BK-46:n. Joukkueissa on tapahtunut kesän aikana jonkin verran muutoksia […]

11

Kohti kautta: GrIFK

Viime kaudella välieriin saakka yltänyt GrIFK tähyää korkealle alkavallakin kaudella. Granin kausi alkaa hiukan muita joukkueita myöhemmin vasta syyskuun puolivälin jälkeen. Kauniaislaisten pelaajalistalla muutoksia on melkoisesti. Päävalmentaja Mikael Källman on ryhmäänsä kuitenkin tyytyväinen. Valmistautuminen kauteen ei ole ollut kuitenkaan ihan helpoin mahdollinen, kun koko ryhmää on ollut vaikea saada koolle. – Ollaan saatu vahvistuksia, Patrik […]

12

Kohti kautta: SIF

Siuntiossa edelliskausi päättyi puolivälieriin, kun GrIFK kaatoi SIF:n tiukoissa kamppailuissa ja uuteen kauteen lähdetään nyt uusiutuneella miehistöllä. Päävalmentajana jatkava Marcus Sjöstedt ei lähde odottamaan kuuta taivaalta heti kauden alkuun, vaan uskoo pelin kehittyvän vähitellen syksyn mittaan. – Meillä on vaihtunut joukkue aika paljon, pari pelaajaa siirtynyt ulkomaille ja pari avauksen pelaajaa vaihtanut seuraa. Vähän uudelleenrakennus […]

13

Kohti kautta: HIFK

HIFK lähtee uuteen kauteen jonkin verrankin uusiutuneella miehistöllä ja selkeänä tavoitteenaan parantaa viime kaudesta. HIFK pääsi alemman jatkosarjan kautta juuri ja juuri puolivälieriin, jossa Dicken oli kuitenkin liian kova vastus. Päävalmentaja Jaakko Horelli myöntää, että parantamisen varaa viime kaudesta jäi. – Oli varmasti pettymys ja todella vaikea kausi kaikenlaisten asioiden kanssa koronaa myöten, Horelli sanoo. […]

14

SM-liigassa syys-lokakuussa viisi ottelua monikameratuotantona

SolidSport näyttää syys-lokakuussa viisi SM-liigaottelua premium-striiminä. Ottelut tehdään monikameratuotantona ja selostajana näissä otteluissa on Tomi Salminen. Premium-striimit tehdään seuraavissa otteluissa ja lähetys alkaa aina 10 minuuttia ennen ottelun alkua: Ke 15.9. Cocks-Dicken klo 18.30 Ke 22.9. Cocks-GrIFK klo 18.30 Ke 13.10. BK-46-ÅIFK klo 19.00 Ke 27.10. Dicken-SIF klo 19.15 La 30.10. HIFK-GrIFK klo 18.30 SolidSport-katseluvaihtoehdot […]

15

Kohti kautta: ÅIFK

ÅIFK lähtee alkavaan SM-liigakauteen selkeänä tavoitteenaan parantaa edelliskaudesta, jolloin puolivälieräpaikka jäi niukasti saavuttamatta. Turkulaiset lähtevät kauteen päävalmentajanaan Aku Kuusisto apunaan Harry Wikström ja kaksikko on tehnyt muutoksia joukkueen valmistautumiseen uuteen kauteen. – Olemme korjanneet treeniarkea aika paljon, pyritään nostamaan tasoa sitä kautta – joukkuehan meillä on aika pitkälle sama kuin viime kaudella. Tunnemme toisemme hyvin […]

16

Kohti kautta: HC Tallinn

HC Tallinn osallistuu SM-liigaan toista kertaa viime kauden jäätyä virolaisilta koronatilanteen takia kesken. Tallinn pystyi lopulta viime kaudella pelaamaan vain osan runkosarjaotteluista koronarajoitusten estettyä matkustamisen Suomen ja Viron välillä. Nyt edessä on uusi yritys ja Tallinn on mukana jälleen, mutta pelaa vain runkosarjan – kuten viime kaudellakin oli tarkoitus. Tallinnassa tapahtuu runsaasti vielä kauden kynnyksellä. […]

19

SIF

26

SolidSport näyttää kaikki SM-liigan ottelut – mahdollisuus myös kausipakettiin

SolidSportissa näkee kaikki SM-liigaottelut suorina lähetyksinä. Samalla tuetaan omaa suosikkijoukkuetta, sillä kaikista joukkueen kanavan kautta tehdyistä ostoista tilitetään joukkueelle sopimuksessa mainittu osuus. Koko kauden paketti 79 € takaa kaikki SM-liigaottelut ensimmäisestä runkosarjan ottelusta viimeiseen loppuotteluun saakka muuttumattomaan hintaan. Kuukausikannattajuuden hinta on 9,90 €/kk. Tämä hinta on voimassa toistaiseksi. Kolmas mahdollisuus on ostaa yksittäisiä otteluita hintaan […]

27

Pelaamaan mielivä Victor Westerlund palaa pian BK-46:n riveihin

Loukkaantumista seuranneen pitkän tauon jälkeen BK-46:n Victor Westerlund mielii jo taikaisin pelaamaan. Tällä hetkellä suunnitelmissa onkin paluu käsipallokentälle aivan piakkoin. – Viime kausi jäi omalta osaltani hieman kesken, joten on selvää, että kaipaan takaisin, sanoo 28-vuotias Victor Westerlund, joka on uusinut sopimuksensa emoseuransa BK-46:n kanssa. Polvivamma, jonka hän sai ottelussa Cocksia vastaan viime vuoden marraskuussa […]

28

Miesten Suomen Cup käyntiin keskiviikkona 1.9.

Kotimainen käsipallokausi käynnistyy heti syyskuun 1. päivänä ensimmäisellä miesten Suomen Cupin ottelulla. Vastakkain paikalliskamppailussa ovat ÅIFK ja ÅIFK Akkupojat. Turun paikalliskamppailu avaa cupin 1. kierroksen ja viikonloppuna pelataan viisi muuta avauskierroksen ottelua sekä vielä ensi tiistaina yksi. 1. kierroksen otteluiden seitsemän voittajaa jatkavat puolivälieriin, jonne Cocks selviytyi suoraan. Suomen Cupin ottelut kaikkineen löytyvät Tulospalvelusta.

31

Cocks kovassa turnauksessa Bosniassa loppuviikolla

Mestaruutta puolustava Cocks osallistuu loppuviikolla kovatasoiseen kansainväliseen turnaukseen TV Tournament of The Championsiin. Perinteikäs turnaus pelataan Bosnia ja Hertsegovinassa jo 52. kerran ja Cocks saa todellisen testin eteensä. Vastassa avausottelussa on keskiviikkona 18.8. Tatran Presov Slovakiasta, seuraavana päivänä serbialainen RK Vojvodina ja perjantaina RK Borac isäntämaasta. Turnaus pelataan kahdessa lohkossa ja lauantaina 21. elokuuta ovat […]

33

Vahva trio BK-maalille alkavalle kaudelle

BK-46 Käsipallon maalivahtien kokoonpano on nyt selvä tulevaa kautta varten. Maalia tulee vartioimaan kolmikko Theodotos Christou, Mikael Heinonen ja Rony Léven. 28-vuotias Theodotos “Toto” Christou allekirjoitti sopimuksen BK:n kanssa viime vuonna, mutta sai polvivamman juuri kun hän oli päässyt hyvään vauhtiin, eikä Totoa sitten näkynytkään kentällä kauden jatkossa. Polvi on nyt leikattu, kuntoutus on meneillään […]

34

SM-liigan otteluohjelma julkaistu

SM-liigan avausviikonloppu kaudella 2021-22 pelataan 11.-12.9. Kauden avaa 11.9. ottelu ÅIFK-Cocks klo 14 Turussa. HC Tallinnilla on ohjelmassa heti kaksi kotiottelua, joissa vastaan asettuvat SIF ja BK-46. Lisäksi avausviikonloppuna nähdään Helsinkin derby Dicken-HIFK. 11.9. klo 14.00 ÅIFK-Cocks 11.9. klo 16.00 Dicken-HIFK 11.9. klo 18.00 HC Tallinn-SIF 12.9. klo 15.00 HC Tallinn-BK-46 Avausviikonloppuna huolivuorossa on GrIFK, […]

35

Tähtipelaajat 2021-22

Jokaisessa miesten SM-liigaottelussa valitaan kolmen, kahden ja yhden tähden Tähtipelaaja. Kuukauden aikana eniten tähtiä kerännyt pelaaja palkitaan Kuukauden Tähtipelaajana. Kauden aikana eniten tähtiä kerännyt pelaaja palkitaan Vuoden Tähtipelaaja -palkinnolla.

39

Fredrik Karlsson jättää SIF:n ja palaa Ruotsiin

Sjundeå IF koki pahan takaiskun uuden kauden alla, kun joukkueen runkopelaajiin kuuluva Fredrik Karlsson siirtyy LIF Lindesbergiin Ruotsiin. Lindesberg on Karlssonille tuttu seura, sillä juuri sieltä hän palasi SIF:n riveihin kolme vuotta sitten. Päätös paluusta oli tämän myötä helpompi. – Totta kai se vaikutti vähän ja lisäksi pikkuveljeni asuu täällä, joten sekin on mukavaa. Myös […]

40

Serbialainen pelinrakentaja HIFK:n riveihin

HIFK ilmoittaa tehneensä sopimuksen serbialaisen pelinrakentajan Dejan Karanin kanssa, 24-vuotias serbi (187 cm / 90 kg) siirtyy Suomeen Portugalin Andebol 1-pääsarjasta SC Horta-joukkueesta. Karan saapuu Suomeen lähiviikkoina ja pääsee aloittamaan joukkueharjoittelun 9.8. HIFK:n aloittaessa yhteistreenit.

41

Mattila ja Hammarberg vahvistamaan ÅIFK:ta

ÅIFK on vahvistanut joukkuettaan tulevalle kaudelle maalivahti Markus Mattilalla ja paluun SM-liigakentille tekevällä takapelaaja Wilhelm Hammarbergilla. PIF:n kasvatti Mattila on aiempina kausina ollut PIF:n ehdottomia avainpelaajia ja tuo tärkeän lisän ÅIFK:n maalivahtiosastolle. ÅIFK:ssa aiemminkin pelannut Mattila oli viime kauden kokonaan sivussa polvioperaation takia, mutta on nyt jälleen kunnossa. – Hammarberg tuo puolestaan Peik Sjöblomille lisää […]

42

Markus Viitkar vahvistaa BK-46:n joukkuetta

Keskushyökkääjä Markus Viitkar on uusin lisäys BK-46 Käsipallon kootessa uutta joukkuetta seuraavalle kaudelle. Virolainen 23-vuotias pelaaja on allekirjoittanut 1+1-vuotisen sopimuksen seuran kanssa. – Halusin kokeilla jotain uutta ja pelata käsipalloa uudessa ympäristössä, ja sopimus BK:n kanssa mahdollistaa tämän. Sen lisäksi seuralla on hyvä joukkue. Taso on noussut vuodesta toiseen, sanoo Markus Viitkar, joka aikoo yhdistää […]

43

Viron maajoukkuemies Armi Pärt ensi kaudeksi Dickeniin

Viron maajoukkueen viivapelaaja Armi Pärt on allekirjoittanut ensi kauden kattavan sopimuksen Dickenin kanssa. Viime kaudella Pärt edusti Ruotsin Elitserienistä tippunutta HK Varbergiä. 205-senttinen ja 115-kiloinen juuri 30 vuotta täyttänyt kolossi on urallaan ehtinyt pelata Ruotsin lisäksi Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Tanskassa sekä Turkissa. Armi Pärt kommentoi tuoretta siirtoa näin. – Olen erittäin tyytyväinen siirrosta ja miten […]

44

SM-liigan jatkosarjojen runkopäivät 2021-22

Miesten SM-liigan ylemmän ja alemman jatkosarjan otteluparit sekä runkopäivät 2021-22 (liitto pidättää oikeuden muutoksiin) 18.6.2021 YLEMPI JATKOSARJA kierros 9.2.2022 1-3, 2-4 kierros 12.2.2022 4-1, 3-2 kierros 19.2.2022 2-1, 4-3 kierros 26.2.2022 1-2, 3-4 kierros 2.3.2022 3-1, 4-2 kierros 5.3.2022 1-4, 2-3 kierros 12.3.2022 1-2, 3-4 kierros 24.3.2022 1-3, 2-4 kierros 26.3.2022 4-1, 2-3 ALEMPI JATKOSARJA […]

45

SM-liigan pudotuspelien runkopäivät 2021-22

MIESTEN SM-LIIGA pudotuspelit runkopäivämäärät kaudella 2021-22 (liitto pidättää oikeuden muutoksiin) Toteutuvat ottelupäivämäärät tulee tarkistaa aina otteluohjelmasta 18.6.2021   30.03. Puolivälierä 1 01.04. Puolivälierä 2 03.04. Puolivälierä 3 06.04. Puolivälierä 4 09.04. Puolivälierä 5 23.04. Välierä 1 27.04. Välierä 2 30.04. Välierä 3 02.05. Välierä 4 04.05. Välierä 5 07.05. Loppuottelu 1 11.05. Loppuottelu 2 14.05. […]

46

Viktor Gruzinskii HIFK:n riveihin

HIFK on solminut yksivuotisen sopimuksen miesten SM-Liigaan venäläisen Viktor Gruzinskiin kanssa. 33-vuotias Gruzinskii (191 cm / 95 kg) on aiemmin pelannut kaksi kautta SM-liigassa (BK-46, Pargas IF), jolloin 38 ottelussa syntyi 154 maalia. – Kookas vasuri sopii hyvin hyökkäykseemme, ja Viktorilla on aikaisempaa kokemusta liigasta. Saimme hyvän annoksen rutiinia joukkueen runkoon, arvioi siirtoa IFK:n urheilujohto […]

47

Kaksi maajoukkuemiestä ja tukku junioreita sopimuksiin GrIFK:n kanssa

Keväällä SM-liigassa neljänneksi sijoittunut GrIFK on solminut sopimukset kahden maajoukkuemiehen kanssa. Dickenistä siirtyvän maalivahti Patrik Roslander ja SIF:stä tuleva takapelaaja Carl Weurlander nostavat Granin entistä vahvemmaksi tekijäksi ensi kauden mitalikamppailussa. Edustusrinkiin nostetaan lisäksi tukku seuran omia junioreita. Viime kaudella maajoukkueen ykkösvahdiksi noussut Roslander oli mukana jo HC Westissä valloittamassa 2011 ja 2012 Suomen mestaruudet ennen […]

48

SM-liigalisenssit myönnetty – HC Tallinn mukaan

Edit 9.8.2021 Käsipalloliiton hallitus myönsi SM-liigalisenssit kaikille seitsemälle lisenssiä hakeneelle seuralle. Lisäksi liitto on solminut sopimuksen HC Tallinnin osallistumisesta SM-liigan runkosarjaan viime vuoden tapaan. HC Tallinnin osallistumiselle on saatu myös Viron liiton lupa. SM-liigassa pelataan kaksinkertaisen runkosarjan jälkeen ylempi ja alempi jatkosarja. Pudotuspeleihin selviää kuusi joukkuetta ja tällä kertaa myös puolivälierät pelataan välierien ja loppuottelun […]

49

SM-liigan sarjajärjestelmä 2021-22

KAUSI 2021-22 Runko- ja jatkosarjat Kahdeksan joukkkueen kaksinkertainen runkosarja. HC Tallinn osallistuu vain runkosarjaan. Runkosarjan jälkeen kolminkertainen ylempi jatkosarja 1-4. sijoittuneiden kesken sekä kolminkertainen alempi jatkosarja 5-7. sijoittuneiden kesken. Jatkosarjoihin osallistuvien lähtöpisteet määräytyvät parhaiten sijoittuneesta lähtien 3p, 2p, 1p, 0p. Sijoituksia määritettäessä otetaan huomioon kaikki runkosarjan ottelut. Yksi kotipeli enemmän ylemmän jatkosarjan lähtötilanteen 1. ja […]

50

Tommy Suoraniemestä HIFK:n urheilujohtaja

Helsingin IFK tiedottaa solmineensa sopimuksen uuteen urheilujohtajan vakanssiin. Seuran urheilullista puolta SM-liigassa ja kansainvälisille areenoille tulevaisuudessa ohjaava Tommy Suoraniemi (synt.-69) on peliurallaan voittanut kahdesti Ruotsin mestaruuden (HK Drott 1991, 1994) sekä Ruotsin maajoukkueessa olympiahopeaa 1992 ja EM-kultaa 1994. Suomessa Suoraniemi on toiminut naisten maajoukkueen päävalmentajana 2016-2019.