GrIFK väänsi voiton SIF:sta

GrIFK otti tukevan otteen puolivälieräpaikasta kaatamalla keskiviikkona alemman jatkosarjan ottelussa kotonaan SIF:n neljällä maalilla.

Avausjakso Kauniaisissa pelattiin erittäin tasaisesti, eikä ero kertaakaan venähtänyt enempään kuin kahteen maaliin. Tauolle mentiinkin pelin kuvalle sopivasti tasalukemissa.

Toinen jakso alkoi tasaisena, mutta vähitellen Grani alkoi saada pientä otetta ottelusta ja otti 3-4 maalin johdon. SIF roikkui tuntumassa, mutta ei päässyt enää rinnalle ja viimeisen viisiminuuttisen aikana Grani varmisti itselleen tärkeät pisteet.

GrIFK-piiskuri Mikko Koskue oli iloinen ja helpottunut voitottoman putken katkettua tärkeällä hetkellä.

– Kiitos ja kumarrus joukkueelle. Hyvä ilme ja taistelu, vaikka alku olikin varsin epävarmaa tekemistä. Parannettiin puolustuksessa edellisiin peleihin verrattuna ja hyökkäyskin toimi ajoittain ihan mallikkaasti. Hieno comeback Mirolta, Koskue kiitteli pitkän poissaolon jälkeen paluun tehnyttä kokenutta Miro Koljosta.

Koljonen nappasi saman tien ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelin ja kertoi nauttineensa pelaamisesta kuukausien tauon jälkeen.

– Alussa oltiin mielestäni puolustuksessa liian passiivisia, annettiin Siuntiolle liian helposti tilaa hyökätä. Toiseen erään parannettiin asennetta todella hyvin. Pelattiin hyvin joukkueena ja oltiin tarpeeksi aktiivisia, Koljonen arvioi.

– Kun puolustus rupesi toimimaan, niin veskaritkin torjuvat hyvin. Kova vääntö ja meinasi jopa mennä vähän yli, onneksi ei käynyt pahemmin. Hauskaa oli pelata!

SIF:n päävalmentaja Kaj Hagman ei isommin moitittavaa hänkään löytänyt.

– Me tehtiin tänään ihan ok suoritus. Meillä on tällä hetkellä hieman liian kapea materiaali. Se ei tällä hetkellä riitä. Ollaan lähellä, mutta sitten pari vastoinkäymistä kääntää ottelun lopullisesti Granille, Hagman harmitteli.

GrIFK – SIF 25-21 (10-10)

Maalintekijät
GrIFK: Alexander von Numers 5, Sami Silfver 5, Miro Koljonen 5, Peik Sjöblom 3, Richard Sundberg 2, Fredrik Forss 2, Erik Åkermarck 1, Patrik Lång 1, Patrik Johanson 1
SIF: Ott Varik 9, Sten Maasalu 5, Atte Marjamäki 3, Jan Hagman 2, Vincent Voutilainen 1, Taavi Tibar 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Miro Koljonen GrIFK 3
Ott Varik SIF 2
Albert Georgs GrIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK: Alexander Lång 1 x 2 min, Richard Sundberg 2 x 2 min, suora punainen kortti, Sami Silfver 1 x 2 min
SIF: Atte Marjamäki 1 x 2 min, Jan Hagman suora punainen kortti, Ott Varik 1 x 2 min, Sten Maasalu 1 x 2 min

Erotuomarit: Tapani Kuri – Krister Illman

Yleisöä: 178

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!