GrIFK jätti PIF:n ilman aseita

GrIFK otti tärkeät pisteet voittaessaan kotikentällään PIF:n 33-15 (14-7).

Ensimmäinen jakso pysyi tiukkana puoliväliin saakka, mutta sen jälkeen Grani iski 7-1-jakson ja sai turvallisen välimatkan. GrIFK pääsikin puoliaikapuhutteluun seitsemän maalin johtoasemassa.

GrIFK ei päästänyt myöskään toisella puoliajalla PIF:iä mukaan peliin, vaan kasvatti johtoaan tasaisen tappavaan tahtiin. Kotijoukkueen puolustuspelaaminen oli erityisen vahvaa eikä Piffen löytänyt aseita taistelemaan voitosta. Lopulta tulostaululla olivat GrIFK:n selvät 33-15-voittolukemat.

GrIFK:n päävalmentaja Mikko Koskue löysi omiensa esityksestä paljon parannettavaa.

– Vaikka selvä peli olikin, silti vaisu ja lepsu esitys meiltä. Parannettavaa lauantaiksi jäi paljon.

PIF:n päävalmentaja Boris Dvorsek harmitteli omiensa herpaannuksia, mutta kehui samaan hengenvetoon GrIFK:n joukkuetta.

– Joukkueiden ero on suuri tällä hetkellä. Ensimmäisen puoliajan alussa 15-20 minuuttia me pelasimme niin kuin oltiin sovittu ja pelattiin hyvin. Toisella puoliajalla me jäädytään totaalisesti emmekä saaneet enää otetta ottelusta. Hieman liian helposti annetaan periksi, ongelma löytyy mentaalipuolelta. Onnittelut Granille voitosta ja toivotan heille onnea loppukauteen, jotta he pääsisivät neljän joukkoon. Heillä on laatua joukkueessa.

Ottelun vakuuttavin pelaaja Erik Åkermarck piti voiton avaimena hyvää puolustuspelaamista.

– Ensimmäisellä puoliajalla puolustettiin ihan hyvin, mutta lepsuiltiin hyökkäyksessä. Ei oikein saatu peliä rullaamaan missään vaiheessa. Toisella puoliajalla jatkettiin hyvää puolustusta ja saatiin nopeita maaleja jotka sitten ratkaisivat pelin meille.

GrIFK-PIF 33-15 (14-7)

Maalintekijät
GrIFK: Richard Sundberg 7, Erik Åkermarck 4, Fredrik Forss 4, Alexander von Numers 3, Benjamin Olsson 3, Jasper Hellberg 3, Valter Georgs 3, Peik Sjöblom 2, Sami Silfver 2, Patrik Lång 1, Wilhelm Hammarberg 1

PIF: Vlatko Tasevski 5, Fredrik Lunden 3, Robin Mattsson 2, David Kuzmanovski 2, Samuel Alexandersson 2, Samuel Leandersson 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Erik Åkermarck GrIFK 3
Fredrik Forss GrIFK 2
Albert Georgs GrIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK: Fredrik Forss 1 x 2 min, Patrik Johanson 1 x 2 min
PIF: David Kuzmanovski 1 x 2 min, Fredrik Lunden 2 x 2 min, Samuel Alexandersson 2 x 2 min, Vlatko Tasevski 1 x 2 min

Erotuomarit: Niko Tillan – Magnus Roth

Yleisöä: 138

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!