Dicken voitti PIF:n selvästi

Dicken avasi kautensa räväkästi, kun se voitti vieraskentällä PIF:n selvästi 33-19 (18-9).

Dicken lähti otteluun heti vahvasti ja pääsi Max Granlundin, Filip Söderlundin ja Gusten Montosen osumilla repäisemään neljän maalin johdon ennen jakson puoltaväliä. Piffen ei kuitenkaan antanut periksi ja taisteli tiensä kahden maalin päähän Fredrik Lundenin johtaessa takaa-ajoa. Viimeisellä kuusiminuuttisella Dicken oli kuitenkin murhaava ja vei jakson lopun 7-0 ja lauttasaarelaiset pääsivät tauolle turvallisessa yhdeksän maalin johtoasemassa.

Toisella puoliajalla Dicken piti ohjaksia käsissään eikä PIF päässyt missään vaiheessa kaventamaan eroa pienemmäksi. Näin Dicken avasi kautensa vakuuttavalla voitolla.

PIF-valmentaja Boris Dvorsek näki hyviäkin merkkejä pelissä, mutta myönsi samalla vastustajan paremmuuden.

– Tilanteeseen 9-11 pelasimme ihan ok peliä, mutta sen jälkeen Dicken, joka kuuluu sarjan neljän parhaan joukkoon, meni menojaan. Teimme liikaa virheitä emmekä ole läheskään valmiita vielä. Lisäksi meiltä puuttui muutama tärkeä pelaaja, Dvorsek summasi

Dickenin päävalmentaja Björn Monnberg oli kauden avaukseen tyytyväinen.

– Pelasimme suhteellisen hyvää puolustuspeliä viidenkymmenen minuutin ajan ja onnistuimme kontrauksissa. Kun saamme juoksupelin kulkemaan, Gustenin kuuluukin tehdä maaleja, Monnberg viittasi ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi valittuun ja 10 maalia tehneeseen Gusten Montoseen.

Montonen nosti esille kunnon ja kokemuksen Dickenin valtteina.

– Kyllähän sen huomasi kun Paraisten pelaajilta loppui kunto jossain vaiheessa ja ehkä motivaatiokin. Meidän kokemus oli valttia.

PIF-Dicken 19-33 (9-18)

Maalintekijät
PIF: Lunden Fredrik 6, Vikman Peter 5, Fagerlund Sebastian 3, Tasevski Vlatko 2, Söderlund Daniel 2, Miladinovski Andrej 1
Dicken: Montonen Gusten 10, Söderlund Filip 7, Granlund Max 5, Granlund Robin 3, Broman Joacim 3, Monnberg Oskar 2, Stankevicius Tadas 1, Nilsson Felix 1, Broman Benny 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Montonen Gusten Dicken 3
Söderlund Filip Dicken 2
Vikman Peter PIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
PIF: Lunden Fredrik 1 x 2 min, Söderlund Daniel 3 x 2 min, sulkeminen 3 ulosajon takia
Dicken: Granlund Robin 1 x 2 min, Nilsson Felix 1 x 2 min

Erotuomarit: Helander Jan – Skogberg Johan

Yleisöä: 326

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!