Cocks kaatoi GrIFK:n tiukassa ottelussa

Ensimmäinen välierä Cocksin ja GrIFK:n välillä oli pitkään erittäin tasainen, mutta ennakkosuosikki Cocks piti lopulta pintansa ja otti avausvoiton.

Ottelu alkoi tasaisesti, mutta toisella kymmenminuuttisella Cocks alkoi odotetusti saada otetta pelistä ja hivuttautui niukkaan johtoon. Kolmea maalia kauemmas GrIFK ei isäntiä kuitenkaan missään vaiheessa päästänyt ja tauolla kotijohto oli kaksi maalia.

Tauon jälkeen Grani nousi vähitellen rinnalle ja jakson puolivälin jälkeen jo johtoon ensi kertaa sitten alkuminuuttien. Viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettiin vielä tasalukemista, mutta lopussa Cocks puristi väkisin voittoon tarvitut maalit.

Cocksin päävalmentaja Gintaras Savukynas korosti sitä, että pudotuspeleissä tulos on tärkein.

– Alussa annoimme vastustajan tasoittaa peliä, mutta toisella puoliajalla erityisesti puolustus tsemppasi. Tulos on se mitä lähdimme hakemaan, Savukynas totesi.

GrIFK-luotsi Mikko Koskue antoi omilleen tunnustusta, vaikka voitto lopussa karkasikin.

– Hyvä taistelu pojilta, ei ihan riittänyt. Pienet marginaalit ratkaisivat lopussa, Koskue näki.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin ottelussa nappasi Cocksin Aliaksandr Bachko, joka näki parantamisen varaa jääneen.

– Peli oli hyvin vaikea. Koko joukkue vaikutti väsyneeltä Baltian liigan finaalin jälkeen. Meidän tulee pelata rauhallisemmin ja vahvemmin tulevissa peleissä, Bachko korosti.

1. välierä:
Cocks – GrIFK 26-22 (13-11)

Maalintekijät
Cocks: Aliaksandr Bachko 5, Bojan Zupanjac 4, Andre Udd 4, Vitalie Nenita 4, Davor Basaric 3, Roni Syrjälä 2, Yury Lukyanchuk 2, Viktar Zaitsau 1, Teemu Tamminen 1
GrIFK: Alexander von Numers 5, Sami Silfver 5, Richard Sundberg 3, Peik Sjöblom 3, Fredrik Forss 3, Erik Åkermarck 1, Benjamin Olsson 1,Patrik Johanson 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Aliaksandr Bachko Cocks 3
Albert Georgs GrIFK 2
Sami Silfver GrIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Cocks: Davor Basaric 1 x 2 min
GrIFK: Alexander Lång 1 x 2 min, Alexander von Numers 1 x 2 min, Fredrik Forss 2 x 2 min

Erotuomarit: Sami Kinnari – Johan Skogberg

Yleisöä: 235

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!