BK-46 vei jännitysnäytelmän

BK-46:n ja Dickenin ottelusta osattiin odottaa tiukkaa ja tasaista eikä yleisö joutunut pettymään. Jännittävien vaiheiden jälkeen peli kääntyi kuitenkin BK-46:lle, joka korjasi potin viimeisillä sekunneilla 33-32 (16-17)–voitolla.

BK-46 aloitti ottelun vahvemmin ja pääsi jo alkuminuuteilla neljän maalin johtoon. Jakson jälkipuoliskolla Dicken aloitti kuitenkin nousunsa ja nousi rinnalle ja ohi. Tauolle mentiinkin Dickenin maalin johdossa.

Dickenin oli puolestaan vuoro aloittaa toinen puoliaika vahvemmin ja lauttasaarelaiset pääsivät nauttimaan parhaimmillaan jo viiden maalin johtoasemasta. BK-46 vastasi kuitenkin iskuun ja nousi tasoihin juuri ennen viimeistä kymppiä. Loppuhetket joukkueet etenivät tasatahtia ja voittajaksi nousi lopulta BK-46, kun Andreas Rönnberg iski voittomaalin pari sekuntia ennen loppua.

Voitto maistui BK-46:n päävalmentaja Mikael Källmanille.

– Olin huolissani ennen tätä ottelu, on ollut vähän ylös ja alas viimeisen kuukauden aikana. Ei ole saatu kunnon treeniä aikaiseksi kaikkien pelaajien kanssa. Tämä voitto kumminkin lämmittää.

Dicken luotsi Björn Monnberg harmitteli ottelun kääntymistä kotijoukkueelle.

– Tiukka ottelu, pienet ovat marginaalit yleensä näiden joukkueiden välillä.

Rönnberg kiitteli joukkueen panosta voitossa.

– Alussa tuntui epävarmalta, ei olla saatu yhteisiä harjoituksia kunnolla tehty. Toisella puoliajalla saatiin sitten henki päälle. Tämä oli puhtaasti joukkueen voitto.

BK-46-Dicken 33-32 (16-17)

Maalintekijät
BK-46: Maksym Biegal 10, Andreas Rönnberg 8, Oscar Kihlstedt 6, Topias Laine 3, Benjamin Helander 3, Linus Lindberg 1, Alex Lignell 1, Kenneth Dahlberg 1

Dicken: Anton Rémy 6, Max Granlund 6, Filip Söderlund 4, Tadas Stankevicius 4, Joacim Broman 4, Benny Broman 4, Valdar Noodla 2, Robin Granlund 2

LähiTapiola-tähtipelaajat
Andreas Rönnberg BK-46 3
Mikael Heinonen BK-46 2
Anton Rémy Dicken 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: Maksym Biegal 1 x 2 min
Dicken: Tadas Stankevicius 1 x 2 min, Valdar Noodla 1 x 2 min

Erotuomarit: Miro Korja – Christopher Metsämäki

Yleisöä: 459

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!