Tärkeät pisteet jaossa sunnuntaina Hangossa

HC HIK:n ja ÅIFK sunnuntainen kohtaaminen on kummankin joukkueen kevättä ajatellen äärimmäisen tärkeä.

Kotijoukkue HIK on edelleen pisteittä, mutta voitto sunnuntaina nostaisi hankolaiset taistelemaan tosissaan vielä alemman loppusarjan paikasta. ÅIFK:lle puolestaan voitto merkitsisi tiukkaa otetta viimeisestä jatkosarjaan oikeuttavasta kahdeksannesta sijasta.

Vastakkain on kaksi SM-liigassa tällä kaudella eniten maaleja päästänyttä joukkuetta, joten puolustuspelin toimiminen on ehdottomasti yksi avainasioista sunnuntaina.

Joukkueitten edellinen kohtaaminen lokakuussa Turussa päättyi ÅIFK:n selvään 32-24-voittoon. Pisteitä HIK ei ole kotonaankaan onnistunut saalistamaan, mutta puolustus on kotihallissa pitänyt keskimäärin vierasotteluita paremmin, joten Hangossa varmasti tähdätään uuden vuoden avaamiseen uusissa merkeissä – tosin ÅIFK:lla voi tästä olla toinen mielipide.

Ottelu Hangossa alkaa sunnuntaina kello 18.00.

Käsipallon miesten SM-liigan ottelut kattavasti myös Veikkauksen urheilupelien tarjonnassa, käsipallon kohteet löydät täältä.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!