Cocks ja GrIFK kolmannessa välierässä maanantaina

Cocksin ja Grankulla IFK:n välieräsarja jatkuu maanantaina Riihimäellä. Kolmanteen otteluun lähdetään tilanteesta 1-1.

Grani puristi Cocksin ahtaalle jo ensimmäisessä kohtaamisessa Riihimäellä, mutta Cocksin vahva loppuveto käänsi ottelun kotivoitoksi. Lauantaina Kauniaisissa Grani kuitenkin tasoitti otteluvoitot kaatamalla Cocksin jatkoajalla.

Kuudetta peräkkäistä Suomen mestaruutta tavoitteleva Cocks ehti pelata ennen lauantaita 67 peräkkäistä tappiotonta ottelua kotimaisia vastustajia vastaan. Ilman Nico Rönnbergiä joukkue vaikutti tavanomaista enemmän haavoittuvalta, ja pitkä kausi on varmasti verottanut joukkuetta.

Teemu Tammisen mukaan väsymys ei kuitenkaan paina.

– Seuraava ottelu alkaa 0-0:sta ja ei meitä haittaa se, että otteluita tulee useampia, Tamminen sanoi Yle Sportenille.

– Totta kai Nicon poissaolo vaikuttaa, hän on pelannut isoja minuutteja useimmissa otteluissa. Hän kuitenkin palaa myöhemmin.

Grani puolestaan on syttynyt taistelemaan ja haastaa tosissaan Cocksin taistelussa finaalipaikasta.

– Koko joukkue uskalsi yrittää ja nauttia pelaamisesta. Henkinen kantti piti jokaisella pelaajalla, päävalmentaja Mikko Koskue kiitteli lauantain esitystä seuran verkkosivuilla.

– Nyt tarvitaan kovaa työtä ja meidän pitää nostaa tasoamme seuraavaan otteluun, totesi puolestaan Fredrik Forss.

Ottelu Riihimäen Urheilutalolla alkaa maanantaina kello 19.00.

Käsipallon miesten SM-liigan ottelut kattavasti myös Veikkauksen urheilupelien tarjonnassa, käsipallon kohteet löydät täältä.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!