SIF haki niukan voiton HIFK:sta

SIF kohenteli asemiaan sarjataulukon keskikastissa hakemalla lauantaina vieraspisteet HIFK:lta maalein 33-31.

Tasaisen alun jälkeen kotijoukkue HIFK oli jo tekemässä pientä eroa, mutta SIF nousi nopeasti takaisin tasoihin ja saman tien johtoon. Juuri tauon alla SIF kasvatti johtonsa kolmeen maaliin, mikä oli myös suurin johtomarginaali koko avausjaksolla.

SIF piti johdostaan kiinni toisella jaksollakin ja oli jakson puoliväliin mennessä venyttänyt johtonsa jo kuuteen maaliin. HIFK ei kuitenkaan luovuttanut, vaan puristi eron nopeasti kolmeen maaliin ja nousi aivan lopussa jo maalin päähän, mutta SIF piti pintansa ja vei pisteet matkaansa.

HIFK:n päävalmentaja Jaakko Horelli näki ottelun ratkenneen virheisiin.

– Tiukkaa vääntöä, teimme liikaa virheitä emmekä tänään saaneet tarvittavia kahta pistettä, Horelli harmitteli.

SIF-luotsi Kaj Hagmanille pisteet maistuivat sitten sitäkin makeammalle.

– Puolustuksemme toimi tänään hyvin, ja sovitusti. Hyökkäyspäässä teimme paljon hyviä asioita. Nyt on mukava lähteä joulun viettoon. Hagman iloitsi.

Vakuuttavimman pelaajan vienyt SIF:n Ian Martin jäi hiukan miettimään loppuminuutteja.

– Teimme hyvin töitä 50 minuuttia, mutta lopussa meinasimme menettää voiton, Martin huomioi.

HIFK – SIF 31-33 (13-16)

Maalintekijät
HIFK: Ahlgren Niclas 10, Shevchenko Sergey 5, Jansson Kristian 5, Protcenko Roman 4, Kanerva Robin 3, Hallbäck Rasmus 2, Koskela Antti 1, Ahlgren Richard 1
SIF: Westerlund Theo 10, Hagman Jan 8, Martin Ian 7, Tibar Taavi 2, Grönberg Patrik 2, Sillman Niklas 1, Rehnberg Albert 1, Marjamäki Atte 1, Järvinen Albin 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Martin Ian, SIF 3
Westerlund Theo, SIF 2
Jansson Kristian, HIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
HIFK: Ahlgren Niclas 1 x 2 min, Koskela Antti 1 x 2 min, Pitkänen Harri 1 x 2 min, Protcenko Roman 2 x 2 min, Shevchenko Sergey suora punainen kortti
SIF: Grönberg Patrik 2 x 2 min, Rehnberg Albert 1 x 2 min, Tibar Taavi 2 x 2 min, Voutilainen Vincent 1 x 2 min

Erotuomarit: Korja Miro – Ekström Anton

Yleisöä: 134

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!