Cocks vei paikalliskamppailun

Kansainvälisen ja kansallisen pelin tasoero oli havaittavissa Dynamon ja Cocksin liigakamppailussa. Isännät pystyivät ajoittain horjuttamaan Cocksin menoa, mutta lopulta vieraat nakuttivat taululle selvän 22-37 eron.

Ottelu lähti onnekkaasti liikkeelle, kun Sami Lehmuskanta sai palautuspallon suoraan hyppysiin ja siirsi Dynamon johtoon. Epäonni olikin sitten heti perään toisessa päässä, kun kolmen tähden pelaaja Teemu Tamminen törmäsi pallontavoittelutilanteessa Jouni Niemisen kanssa, jonka peli päättyi tähän. Dynamo kuitenkin jatkoi sisuuntuneen. Maaliin tullut Joonas Muje nappasi torjuntoja kerta toisensa jälkeen ja hyökkäyksessä kovaan menoon yltynyt Niki Tuominen latasi upeita heittoja verkkoon. Isännät veivät peliä ensimmäisen vartin, vasta tämän jälkeen Cocks pääsi ensimmäistä kertaa johtoon ja alkoi saada juonesta kiinni. Dynamolle tuli kymmenen minuutin kuiva kausi, jonka jälkeen Sami Karhunen onnistui kahdesti. Cocks karkasi ja tauolla ero oli jo 11-21.

Moni lopettaisi pelaamisen tässä vaiheessa, mutta kopista tuli sisuuntunut Lila joukko. Kuten ensijaksolla, Dynamo haastoi tosissaan ensimmäisen vartin isompia cocksilaisia, eikä antanut eron venähtää. Puolustus taisteli loppuun asti, ainoastaan yksittäiset helpot virheet kostautuivat kokonaiskuvassa. Loppuun hyökkäyspeli meni vaikeaksi ja Cocks repäisi eron 15 maaliin, mutta jälleen kerran nähtiin koko pelin hyvällä ilmeellä taistellut Dynamo. Cocks voittoon maalein 22-37.

Cocksin päävalmentaja Gintaras Savukynas oli suhteellisen tyytyväinen omiensa otteisiin hieman lähtövaikeuksista huolimatta.

– Toinen puoliaika oli aika paljon parempi kuin pelin ensimmäinen puoliaika. Pojilla oli muutama päivä vapaata Cupin finaalin jälkeen, joten kesti hieman pidempään päästä peliin sisään. Ei niin hyvä peli, mutta tuli rutiinivoitto, Savukynas totesi.

Ottelun parhaana pelaajana palkitulta Teemu Tammiselta löytyi kehuja ja ymmärrystä myös Dynamon suuntaan.

– Ihan hyvä harjoitusottelu kovan otteluputken päälle. Harmittaa, että Dynamolla on liian harvoin pelejä, kun pelasivat ensimmäisen puoliajan noin hyvin, nyt heillä oli älyttömän pitkä tauko. Eka puoliaika oli hyvä Dynamolla, en tiedä mitä heidän pelissä sitten tapahtui.

Dynamo Riihimäen valmentaja Ville Viljanen muistutti, että joukkueen isoimmat koitokset ovat vasta edessä, kun edessä ovat ottelut sarjataulukossa ylempänä olevia SIF:iä ja ÅIFK:ta vastaan.

– Oli ihan hyvä valmistava peli, koska tämä päätti meidän pidemmän treenijakson. Meillä on ne kaksi tärkeää peliä tulossa, joten tämän avulla nähtiin vähän mitä tekemistä meillä vielä on ennen lauantain ja ensi perjantain pelejä.

Dynamo Riihimäki-Cocks 22-37 (11-21)
Maalintekijät:
Dynamo Riihimäki: Tuominen Niki 6, Karhunen Sami 4, Mattila Vili 3 Lehmuskanta Sami 3, Alander Elis 2, Alander Elias 2, Pelkonen Aleksi 1, Kuparinen Olli-Pekka 1
Cocks: Tamminen Teemu 11, Tuominen Jani 6, Sjöman Robin 3, Rönnberg Nico 3, Nenita Vitalie 3, Bachko Aliaksandr 3, Syrjälä Roni 2, Safronii Gheorghe 2, Kaliarovich Andrei 2, Valo Antti 1, Oliveira Da Silva Tiago 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Tamminen Teemu Cocks 3
Muje Joonas Dynamo Riihimäki 2
Tuominen Niki Dynamo Riihimäki 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Dynamo Riihimäki: Mattila Vili 1 x 2 min, Tuominen Niki 1 x 2 min
Cocks: Safronii Gheorghe 2 x 2 min

Erotuomarit: Ekström Anton – Kuri Tapani

Yleisöä: 253

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!