ÅIFK isännöi SIF:aa lauantaina

ÅIFK ja SIF kohtaavat toistamiseen tällä kaudella lauantaina ja jaossa on tärkeät pisteet alemman keskikastin kamppailussa.

Joukkueita erottaa sarjataulukossa vain yksi sija, mutta pisteitä siuntiolaiset ovat koonneet kolme isäntiään enemmän. ÅIFK on näyttänyt kuitenkin merkkejä paremmasta ja puristi viimeksi Dickenin todella tiukalle.

SIF:lla on puolestaan alla ”tuplatappio” GrIFK:lle, kun ensin viikonloppuna kauniaislaiset olivat kotonaan vahvempia sarjakamppailussa ja kaksi päivää myöhemmin myös cupin puolivälierässä.

– Se oli meiltä huono ottelu, vaikka hävisimme vain viidellä maalilla. Otteluna se ei ollut mitenkään erikoinen, mutta me emme ole juuri nyt iskussa ja itseluottamus puuttuu.

– Tässä tilanteessa ÅIFK on meille kova vastus. Nyt pitää vain nollata tämä, SIF-luotsi Kaj Hagman mietti Västra Nylandissa cup-tappion jälkeen.

Joukkueet kohtasivat syksyllä jo kauden avauskierroksella ja tuolloin SIF vei kotonaan voiton niukasti maalin erolla, mikä ennakoi myös tasaista kamppailua lauantaille.

Ottelu Samppalinnan palloiluhallissa alkaa lauantaina kello 14.00.

Käsipallon miesten SM-liigan ottelut kattavasti myös Veikkauksen urheilupelien tarjonnassa, käsipallon kohteet löydät täältä.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!