Uusi haku

Jos et löytänyt etsimääsi, kokeile toisella hakusanalla tai lauseella.

Generic selectors
Vain tarkat hakutulokset
Hae otsikoista
Hae sisällöstä

1000 tulokset haulle:

951

HIFK murskasi PIF:n loppusarjahaaveet

PIF joutuu tyytymään runkosarjan yhdeksänteen sijaan kärsittyään keskiviikkona kotonaan lopulta selvän tappion HIFK:lle. PIF hallitsi hienokseltaan ottelun alkua ja johti vielä 20 minuutin kohdalla maalilla. HIFK tuli kuitenkin avausjakson viimeisen kymmenminuuttisen vahvasti ja käänsi edun itselleen taukoon mennessä neljän maalin erolla. Toisella jaksolla vierasjohto venyi vähitellen jo seitsemään maaliin, eikä PIF pystynyt enää nousemaan taisteluun […]

952

GrIFK ja BK-46 suurten panosten ottelussa

GrIFK metsästää viimeistä ylemmän jatkosarjan paikkaa ja BK-46 runkosarjan kakkossijaa joukkueitten kohdatessa runkosarjan päätöskierroksella. Granilla on muutama heikompi ottelu takanaan. Viikonloppuna Myyrmäessä kärsityn tappion myötä kotivoittokaan ei yksistään riitä nostamaan joukkuetta jatkosarjaviivan yläpuolelle neljänneksi, siihen myös apua Turun suunnalta, jossa ÅIFK:n olisi napattava pisteitä Atlas Vantaalta. GrIFK:n kauden tasaisimpiin suorittajiin kuuluva maajoukkuesentteri Fredrik Forss kertoo […]

953

ÅIFK:lla ja Atlas Vantaalla isot panokset

ÅIFK ja Atlas Vantaa kohtaavat keskiviikkona runkosarjan viimeisellä kierroksella ÅIFK:n tavoitellessa paikkaa alemmassa ja Atlas Vantaan ylemmässä jatkosarjassa. Kummankin osalta tavoite on omissa käsissä, mutta kun molemmat eivät voi keskinäistä kamppailua voittaa, on selvää että Turussa seurataan myös muiden otteluiden tilanteita. Kahdeksantena oleva ÅIFK yrittää taatusti kaikkensa varmistaakseen tasapisteissä sen kanssa olevan Piffenin pysymisen takana. […]

954

PIF hamuaa pisteitä HIFK:lta

PIF kohtaa runkosarjan päätöskierroksella kotonaan HIFK:n ja hakee vähintäänkin yhtä pistettä. PIF lähtee otteluun tasapisteistä ÅIFK:n kanssa, mutta alemman jatkosarjan viimeisessä sijassa olevat turkulaiset ovat tasapisteissä paraislaisten edellä keskinäisen otteluiden myötä. Eli käytännössä PIF tarvitsee enemmän pisteitä kuin ÅIFK kotiottelustaan Atlas Vantaata vastaan. HIFK:n paikka alemmassa jatkosarjassa on jo varma, mutta suosiolla joukkue ei pisteitä […]

955

SIF matkaa HC HIK:n vieraaksi

HC HIK ja SIF kohtaavat runkosarjan päätöskierroksella ottelussa, jossa kummallakin pelissä on lähinnä kunnia. HIK jää sarjassa jumbosijalle joka tapauksessa. SIF:lla on mahdollisuus vielä napata kuudes sija runkosarjassa, mutta alemman jatkosarjan paikka on joka tapauksessa varma, eikä tästä ottelusta ole tiedossa lisää lähtöpisteitä jatkosarjaan. SIF:lle ottelu on kuitenkin tärkeä tapahtuma nimenomaan jatkoa ajatellen. – On […]

956

Cocks ja Dicken kärkikamppailussa

Cocks ja Dicken päättävät runkosarjan osaltaan kärkikamppailuun Riihimäellä keskiviikkona. Kumpikin on jo varmistanut paikkansa ylemmässä jatkosarjassa. Cocks on varma ykkönen, mutta Dickenille on vielä mahdollisuus nousta ohi BK-46:n voitolla, mikäli BK kärsii samaan aikaan tappion ylemmän jatkosarjan paikkaa metsästävälle GrIFK:lle. Olennaisempaa on kuitenkin se, että tämän ottelun pisteet jäävät varmuudella voimaan ylempään jatkosarjaan. Näin ollen […]

957

SM-liigan runkosarja päätökseen keskiviikkona

SM-liigan kauden 2017-18 runkosarja saadaan päätökseen keskiviikkona 14. helmikuuta. Kierroksen kaikki viisi ottelu alkavat samaan aikaan kello 19.00. Cocks on jo varmistanut runkosarjan voiton ja HC HIK jää peränpitäjäksi, mutta yhdenkään muun joukkueen lopullinen sijoitus runkosarjassa ei ole vielä varma. Ylemmän loppusarjan osalta BK-46 ja Dicken ovat Cocksin ohella varmoja paikastaan neljän parhaan joukossa ja […]

958

Cocks haki varman voiton PIF:sta

Cocks ei antanut alemman jatkosarjan paikasta tiukasti taistelevan PIF:n yllättää itseään maanantaina, vaan haki Paraisilta varmat pisteet. Cocks otti ohjat käsiinsä heti alusta saakka ja eteni nopeasti 6-2-johtoon. PIF kuitenkin taisteli hyvin ja ero pysyi kutakuinkin samoilla lukemilla taukoon saakka, jolloin Cocks johti viidellä osumalla. Tauon jälkeen Cocks alkoi kuitenkin painella omille teilleen ja toisen […]

959

PIF ja Cocks vastakkain maanantaina

SM-liigan runkosarjan viimeistä edellinen kierros saadaan päätökseen maanantaina PIF:n isännöidessä Cocksia. Cocksilla on alla viikonlopulta tiukka EHF Cupin lohkovaiheen avausottelu ja PIF pääsee näin kamppailuun paremmin levänneenä. Paraislaisilla on ottelussa myös suuremmat panokset joukkueen taistellessa edelleen tiukasti pääsystä alempaan loppusarjaan. Koko kauden pistemenetyksittä selvittänyt Cocks lähtee kamppailuun kuitenkin selkeänä ennakkosuosikkina. PIF tarvitsee vielä vähintään yhden […]

960

SIF varmisti paikkansa alemmassa jatkosarjassa

SIF otti tärkeät pisteet voittaessaan kotikentällään ÅIFK:n 33-25 (16-10). Samalla SIF varmisti paikkansa alemmassa jatkosarjassa. SIF joutui lähtemään otteluun ilman viime otteluissa loistanutta Ardo Punaa, mutta hänen poissaollessaan maalitykin viittaa otti harteilleen Ott Varik. Varik latasi jo ensimmäisellä puoliajalla kuusi maalia johdattaen kotijoukkueen kuuden maalin johtoasemassa tauolle. Toisella puoliajalla puntit hieman tasoittuivat, mutta SIF oli […]

961

Dicken jätti HC HIK:n vaille mahdollisuuksia

Dicken tyylitteli kotikentällään selvän 32-20 (15-9)-voiton HC HIK:sta. Hikken pysytteli Dickenin kannassa ensimmäisen jakson puoliväliin saakka, mutta sen jälkeen Dicken sai repäistyä hieman hajurakoa. Ero oli kuitenkin kuusi maalia Dickenin hyväksi tauolle mentäessä. HIK tuli hyvin toiselle puoliajalle sai sai kavennettua eron neljään. Jakson puolivälin tienoilla Dicken ratkaisi pelin lopullisesti neljällä peräkkäiselläa maalilla ja ero […]

962

HIFK:n kiri jäi vajaaksi BK-46:tta vastaan

BK-46 otti 31-29 (21-12)-voiton HIFK:sta joukkueiden kohdatessa lauantaina Helsingissä. BK-46 oli koko ensimmäisen puoliajan hallitsevampi osapuoli ja piti tahtipuikkoa käsissään koko ottelun. BK-46 pääsi lähtemään toiselle puoliajalle turvallisen tuntuisessa yhdeksän maalin johdossa. HIFK sai hyvän kirin päälle toisella puoliajalla ja hivuttautui koko ajan lähemmäksi. Kotijoukkue pääsi ottelun lopussa jo kahden maalin päähän, mutta loppuun asti […]

963

Atlas Vantaa tarrasi kiinni ylemmän jatkosarjan paikkaan

Atlas Vantaa otti tärkeän voiton ottaessaan tiukan otteen neljännestä sijasta 28-25 (14-11)-voitolla GrIFK:sta. Atlas Vantaa aloitti ottelun vakuuttavasti ja otti heti alkuminuuteilla 4-0-johdon. GrIFK pääsi paremmin peliin mukaan eikä päästänyt Atlas Vantaata karkuun. Tauolla Atlas Vantaa oli kolmen maalin johdossa. Grani aloitti toisen puoliajan vahvasti ja nousi maalin päähän. Atlas Vantaa onnistui kuitenkin pitämään johtoasemansa […]

964

SIF ja ÅIFK tärkeässä kamppailussa

Alemman jatkosarjan kahden viimeisen paikan kohtalon ratkovat keskenään PIF sekä lauantaina Siuntiossa kohtaavat SIF ja ÅIFK. SIF lähtee kamppailuun kolme pistettä turkulaisvieraitaan edellä. Siuntiolaisilla on alla taistelupiste GrIFK:n vieraana ja sen myötä usko omaan tekemiseen vahva. – Esitys oli meidän osaltamme parempi, jos vertaa edellisiin otteluihin. Hyökkäyksessä meillä on vielä töitä edessä, vaikka sekin oli […]

965

Dicken saa HC HIK:n vieraakseen

Dicken ja HC HIK kohtaavat lauantaina Pirkkolassa ottelussa, jossa panoksena on lähinnä enää kunnia. Dickenin paikka ylemmässä jatkosarjassa on jo varma ja yhtä lailla varmaa on, että HIK ei yllä alempaankaan jatkosarjaan. Pelit jatkuvat kuitenkin molemmilla ja panoksia riittää tulevissa kamppailuissa, joten kuvioita on nyt hyvä hioa kuntoon kummankin osalta. Dicken lähtee kamppailuun selkeänä ennakkosuosikkina […]

966

HIFK isännöi BK-46:tta

HIFK kohtaa runkosarjan viimeisessä kotipelissä Karjaan BK-46:n, joka hakee tärkeitä sarjapisteitä varmistaakseen kakkospaikan liigassa. Kotijoukkue HIFK jatkaa kautta alemmassa jatkosarjassa, joten pisteiden kannalta lauantain ottelulla ei ole suurta merkitystä, koska pisteet otteluista BK:ta vastaan eivät seuraa mukaan jatkosarjaan. Kääntäen sama tilanne on myös BK:lle, mutta jatkosarjojen kynnyksellä kumpikaan ei varmasti lähde lepsuilemaan. – Totta kai […]

967

Atlas Vantaa ja GrIFK taistelussa nelossijasta

Atlas Vantaan ja GrIFK:n kohtaamisessa lauantaina Myyrmäessä on panoksia riittämiin, kun ottelussa pitkälle ratkaistaan viimeinen ylemmän jatkosarjan paikka. Otteluun lähdetään tilanteesta, jossa GrIFK on kiinni neljännessä sijassa, mutta vain pisteen Atlasta edellä. Kun kyseessä on runkosarjan toiseksi viimeisen kierroksen kamppailu, panokset jatkosarjapaikkojen suhteen ovat todella suuret. Atlas-valmentaja Toni Kalliolle isointa päänvaivaa viime viikonlopun jälkeen on […]

968

Runkosarjan viimeistä edellinen kierros SM-liigassa edessä

Miesten SM-liigan runkosarja lähestyy huipennustaan ja viimeistä edellinen ottelukierros alkaa lauantaina 10.2. neljällä ottelulla. Kierroksen viides ottelu PIF-Cocks pelataan maanantaina 12.2. Cocks on jo varmistanut runkosarjan voiton ja HC HIK tulee puolestaan jäämään runkosarjassa peränpitäjäksi. Panoksia riittää kuitenkin runsaasti, sillä runkosarjan päätöskierroksilla taistellaan paitsi sijoituksista myös lähtöpisteistä jatkosarjoihin. Runkosarjan sijoille 1. – 4. sijoittuneet joukkueet […]

969

PIF jätti HC HIK:n yhä nollakerhoon

PIF haki pisteet keskiviikkona Hangosta pitkään tasaisena edenneessä ottelussa ja jätti kotijoukkue HC HIK:n edelleen nollakerholaiseksi. Ottelun avausjakso kulki paraislaisvieraiden lievässä hallinnassa alusta saakka ja reilun 20 minuutin kohdalla PIF näytti jo olevan karkaamassa johdon ollessa neljä maalia. HIK puristi kuitenkin takaisin peliin mukaan ja tauolla eroa oli vain yksi maali. Tauon jälkeen edettiin miltei […]

970

HC HIK saa PIF:n vieraakseen

SM-liigan runkosarja lähestyy päätöstään ja keskiviikkoillan ainoassa kamppailussa kohtaavat HC HIK ja PIF. Kotijoukkue HIK hakee edelleen kauden avauspisteitään, kun PIF puolestaan roikkuu vielä kiinni alemman jatkosarjan paikassa. Joukkueita erottaa sarjataulukossa viisi pistettä paraislaisten eduksi. Hankolaisilla ei sijoitusten suhteen ole enää juuri pelattavaa, mutta pistetili toki halutaan avata ja edellinen ottelu kärkijoukkue Cocksin vieraana antoi […]

971

SIF taisteli pisteen GrIFK:n vieraana

Ylemmän jatkosarjan paikkaa metsästävä GrIFK joutui todella tiukoille lauantaina kotonaan SIF:aa vastaan ja pisteet jaettiin lopulta lukemin 25-25. Avausjakso pelattiin tasaisesti puoleen väliin saakka, minkä jälkeen kotijoukkue GrIFK alkoi hivuttautua pienelle karkumatkalle. Mitään ratkaisevaa eroa ei kuitenkaan syntynyt ja tauolla Grani johti ottelua kolmella maalilla. Tauon jälkeen SIF puristi tilanteen nopeasti jälleen tasoihin, mutta tästä […]

972

BK-46 kaatoi Atlas Vantaan selkein lukemin

BK-46 sinetöi paikkansa ylemmässä jatkosarjassa kaatamalla Atlas Vantaan vakuuttavasti kotonaan lauantaina. Ottelu eteni tasaisena johtoaseman vaihdellessa puolelta toiselle aina 8-8-lukemiin saakka. BK:n 5-0 viemä reilu viisiminuuttinen antoi tämän jälkeen otteen kotijoukkueelle ja tauolla kotijohto kirjattiin neljän maalin erolla. Ero pysyi tauon jälkeen samoissa lukemissa, kunnes BK jakson puolivälin alla alkoi venyttää eroa suuremmaksi. Atlaksen maalinteko […]

973

Dicken jätti ÅIFK:n vaille mahdollisuuksia

Dicken tarrasi tiukasti kiinni ylemmän jatkosarjan paikkaan, kun se voitti vieraskentällä ÅIFK:n 35-24 (20-15). Ottelun alku oli hyvin tasainen, mutta ensimmäisen jakson puolivälissä Dicken sai hyvän vaihteen päälle ja kasvattettua pienen eron kotijoukkueeseen. Parhaimmillaan Dicken käväisi jo kuuden maalin johdossa, mutta ÅIFK pääsi vielä kolmen maalin päähän. Viime hetkillä Dicken rankaisi kuitenkin kahdesti ja pääsi […]

974

Tärkeät pisteet jaossa Karjaalla

Sarjakakkosta BK-46:tta ja viidentenä olevaa Atlas Vantaata erottaa sarjataulukossa vain neljä pistettä, joten lauantain keskinäisessä kohtaamisessa pakkaa voidaan sekoittaa uudestaan kunnolla. Viidestä viimeisestä ottelusta BK:lla on neljä voittoa ja Atlaksella kolme. Tämän jälkeen joukkueilla on runkosarjassa jäljellä enää kaksi ottelua. Joukkueiden keskinäisessä ottelussa Myyrmäessä BK rökitti Atlaksen lukemin 23-34 (11-18) Oscar Kihlstedtin toimiessa maestrona. Entisen […]

975

SIF haastamaan GrIFK:ta

GrIFK saa lauantaina kotiluolaansa Kauniaisiin vieraita Siuntiosta. Liigassa seitsemäntenä oleva SIF on aina ollut hankala, mutta mieluinen vastustaja Granille, joka jatkaa neljän parhaan joukkoon tavoittelua tasapisteissä seuraavan vastustajansa Atlas Vantaan kanssa. Viime keväänä kuudennelta sijalta ponnistanut SIF yllätti puolivälierissä Dickenin ja eteni lopulta pronssipeleihin, joissa GrIFK oli väkevämpi ja vei mitalit. Grani sortui viime lauantaina […]

976

ÅIFK isännöi Dickeniä lauantaina

Eri lähtökohdista, mutta yhtä lailla kovin panoksin kentälle astelevat ÅIFK ja Dicken SM-liigan lauantain alkuiltapäivän kamppailuun. Dicken selvisi hyväksytyin arvosanoin reilun viikon takaisesta kolmen erittäin tärkeän pelin sumasta, kun kaksi päättyi murskavoittoihin Atlaksesta ja GrIFK:sta, kun taas BK-46:ta vastaan kärsittiin erittäin kirvelevä maalin tappio lukemin 33-32. Tulokset olivat siinä mielessä hyvät, että nyt lauttasaarelaisten paikka […]

977

EHF Cup tuo Suomeen käsipallon huippujoukkueita

Viime vuonna Riihimäen Cocks teki käsipallohistoriaa olemalla kautta aikojen ensimmäinen suomalainen joukkue, joka eteni EHF Cupin lohkovaiheeseen. Kyseessä ei ollut mikään onnenkantamoinen, vaan pitkäjänteisen työn tulos. Tätä todistaa sekin, että Cocks on toistamiseen EHF Cupin 16 parhaan joukossa. – Käsipallon EHF Cup on verrattavissa jalkapallon UEFA Eurooppa-liigaan, eli se on toiseksi kovin seurajoukkueiden liiga heti […]

979

Cocks tykitti PIF:n kumoon

Cocks tyylitteli kotonaan selvän 42-27 (22-11)-voiton PIF:stä. Kuten monta kertaa aiemminkin tällä kaudella, Cocks antoi vastustajalleen hieman siimaa ottelun alussa, kunnes teki ratkaisevan repäisyn pudottaen vastustajan kyydistään. Tällä kertaa PIF pysyi Cocksin kannassa 14 minuuttia, jonka jälkeen Cocks iski kuusi maalia peräkkäin ja silotteli tietään kohti selvää voittoa. Toisella puoliajalla PIF pystyi pistämään paremmin kampoihin […]

980

Nico Rönnberg hätyytteli SM-liigan ennätystä

Cocksin Nico Rönnberg paukutti tiistaina peräti 17 maalia HIFK:n verkkoon ja jäi vain yhden osuman päähän SM-liigan yhden ottelun maaliennätyksestä. SM-liigan voimassa olevan yhden ottelun maaliennätyksen jakavat Dickenin Casimir Stierncreutz (Dicken-Akilles 22.9.2012) ja Cocksin Teemu Tamminen (Cocks-HIFK 10.11.2012). Kaikkien aikojen eniten maaleja yhdessä pääsarjaottelussa kotikentällä on tehnyt UK-51:n Nils Laine, joka 4.4.1971 viimeisteli peräti 27 […]

981

Cocks kaatoi taistelleen HIFK:n

HIFK antoi hyvän vastuksen Cocksille tiistaina, mutta kärkijoukkue piti pisteet Riihimäellä loppujen lopuksi varsin selkein numeroin. Avausjakso eteni hyvin tasaisissa merkeissä vajaa 20 minuuttia lukemiin 10-10 saakka. Tästä Cocks oli jo hiukan karkaamassa, kunnes HIFK puristi jälleen rinnalle ja Cocks puolestaan nykäisi vuorostaan parin maalin taukojohdon. Tauon jälkeen Cocks alkoi repiä lisää eroa, mutta ottelu […]

982

Cocks saa HIFK:n vieraakseen tiistaina

Cocks isännöi tiistaina HIFK:ta SM-liigan ottelussa harvinaisessa ”tuplassa”, sillä jo keskiviikkona Riihimäellä vierailee PIF. Miten tuplaottelu perättäisinä päivinä vaikuttaa Cocksin otteisiin, jää nähtäväksi. Päävalmentaja Gintaras Savukynas todennäköisesti ainakin peluuttaa miehistöään laajalla rintamalla. Ennakkosuosikkina puhtaalla pelillä sarjaa johtava ja runkosarjan voiton varmistamiseen jo tähtäävä Cocks otteluun joka tapauksessa lähtee. Tavoitteet ovat kovat ja näihin Cocksilla lukeutuu […]

983

PIF ja ÅIFK pistejakoon jännitysnäytelmässä

PIF ja ÅIFK taistelivat tasapäisesti tärkeistä pisteistä sunnuntaina Paraisilla ja pisteet jaettiin lopulta maalein 23-23. Vierailija ÅIFK hallitsi avausjaksoa hienokseltaan, vaikka mitään isompaa eroa ei missään vaiheessa syntynytkään. PIF ei johtanut ottelua kertaakaan, mutta ÅIFK:nkaan johto ei käynyt yli kolmessa maalissa ja tauolla eroa oli maalin verran vieraiden eduksi. Toisen jakson alussa ÅIFK oli jo […]

984

PIF ja ÅIFK taistelevat tärkeistä pisteistä

Alemman jatkosarjan viimeinen paikka on käytännössä pelissä sunnuntaina, kun PIF ja ÅIFK iskevät yhteen paikalliskamppailussa. Otteluun lähdetään asetelmasta, jossa ÅIFK pitää hallussaan viimeistä alempaan loppusarjaan oikeuttavaa kahdeksatta sijaa kaksi pistettä PIF:aa edellä. Edellisissä otteluissa ÅIFK hävisi Cocksille Turussa 28-38 ja Piffen puolestaan Granin vieraana 33-15. – En oikeastaan tiedä miksi emme olleet hereillä alusta saakka. […]

985

Dickenille selvä voitto kärkiottelussa

Dicken palasi takaisin voittojen tielle kirvelevän BK-46:lle koetun tappion jälkeen, kun se kaatoi SM-liigan viikonlopun kärkiottelussa GrIFK:n 34-20 (18-8). Dicken tuli kotiotteluunsa tahtoa täynnä eikä päästänyt Grania missään vaiheessa peliin mukaan. Ensimmäisen jakson puoliväliin mennessä Dicken oli saavuttanut jo 10-3-johtoaseman. Lauttasaarelaiset vain lisäsivät löylyä ensimmäisen puoliajan lopulla ja GrIFK:lla oli kymmenen maalin mäki kiivettävänään toiselle […]

986

Atlas Vantaalle tärkeä voitto

Atlas Vantaa otti ison voiton kaataessaan vieraskentällä HIFK:n 28-25 (18-12). Voitto oli Atlas Vantaalle hyvin tärkeä, sillä samalla se tiesi sitä, että vantaalaiset nousivat neljäntenä olevan GrIFK:n kanssa tasapisteisiin. Atlas Vantaa otti ottelun ohjat käsiinsä heti alusta lähtien ja siirtyi jo heti alkuminuuteilla kolmen maalin johtoon ennen kuin HIFK sai rivinsä kokoon ja pääsi mukaan […]

987

BK-46 vei Västranylandsderbyn

BK-46 otti kauden toisen voittonsa paikallisvastustajastaan SIF:stä ja kuittasi sitä myöten alueellisen herruuden itselleen. Siuntiossa pelattu ottelu päättyi BK-46:n 31-28 (17-13)-voittoon. Ottelun alku oli hyvin aaltoileva. Vierasjoukkue aloitti vahvemmin päästen kolmen maalin johtoasemaan, mutta SIF vastasi viidellä peräkkäisellä maalilla ja käänsi asetelmat. Mikael Källmanin aikalisän jälkeen oli taas BK:n viiden maalin putken vuoro. Joukkueet rykivät […]

988

Dicken ja GrIFK neljän pisteen ottelussa

Dicken ja GrIFK iskevät yhteen perjantaina Pirkkolassa ottelussa, joka on ylemmän jatkosarjan paikkojen kannalta kummallekin äärimmäisen tärkeä. Lauttasaarelaisten kanssa tasapisteissä oleva GrIFK saapuu siis kylään Dickenin vieraaksi. Joukkueet ovat sijoilla 3. ja 4., ja Atlas Vantaa sijalla 5. hengittää niskaan kahden pisteen päässä. Lähtökohdat ovat siis herkulliset tämän Suomi-käsiksen klassikon alla. Grani on ehtinyt pelata […]

989

HIFK saa Atlas Vantaan vieraakseen

Yksi kauden pääkaupunkiseudun derbyistä pelataan lauantaina Atlas Vantaan matkatessa HIFK:n vieraaksi. Joukkueet majailevat peräkkäisillä sijoilla sarjataulukossa, mutta lähtökohdat otteluun ovat silti erilaiset. HIFK:n tilanne on käytännössä jo sinetöity ja kausi tulee jatkumaan alemmassa jatkosarjassa. Atlas puolestaan taistelee edelleen tiukasti pääsystä ylempään jatkosarjaan. HIFK on avannut kevään vahvasti ja kaatanut SIF:n kotonaan sekä HC HIK:n vieraissa. […]

990

Västnylandsderby Siuntiossa lauantaina

Rakkaat viholliset SIF ja BK-46 iskevät yhteen kauden toisessa Västnylandsderbyssa lauantaina Folksam Arenalla Siuntiossa. Kummallakin on alla todella kova ottelu keskiviikolta. SIF taipui niukkaan tappioon Atlas Vantaan vieraana ja BK-46 puolestaan kattoi jännitysnäytelmässä kotonaan Dickenin yhdellä maalilla. SIF:n riveissä Ardo Puna teki hiukan yllättäenkin paluun polvivamman jäljiltä keskiviikkona ja heitti heti kahdeksan maalia Atlas Vantaan […]

991

HC HIK pisti kunniakkaasti kampoihin Cocksille

Ennakkoon ajateltuna Cocksin ja HC HIK:n ottelun piti olla selvää pässinlihaa Cocksille, mutta sarjajumbo HC HIK ei päästänyt isäntiään helpolla. Lopulta kuitenkin nuorentuneella joukkueella otteluun lähteneen Cocksin puhdas tili säilyi 31-22 (13-10)-voitolla ja HC HIK on edelleen pisteittä. Cocks näytti lähtevän ottelussa omille teilleen välittömästi ja reilun kympin jälkeen taululla olivat 5-1-lukemat. Hieman toisen kympin […]

992

Myös Bojan Zupanjac jatkaa Cocksissa

Cocksin toinen serbialainen vahvistus, vasemmalla laidalla pelaava Bojan Zupanjac, on Davor Basaricin tapaan myös solminut jatkosopimuksen seuran kanssa kauden 2019-20 loppuun saakka. 34-vuotias Zupanjac tuli Riihimäelle viime syyskuussa serbialaisesta Spartak Vojputista. Kaudella 2015-16 Vojput osallistui itäeurooppalaiseen SEHA-liigaan, jossa Zupanjac oli sarjan viidenneksi paras maalintekijä 83 osumalla 18 ottelussa. SM-liigassa Zupanjac on onnistunut Cocksin paidassa 29 […]

993

Sarjataulukon ääripäät vastakkain Riihimäellä

SM-liigan viikonloppu alkaa perjantai-iltana Cocksin ja HC HIK:n kohtaamisella Riihimäellä. Ottelun ennakkoasetelmissa ei ole juuri epäselvyyttä Cocksin johtaessa sarjaa puhtaalla pelillä ja HIK:n pitäessä puolestaan perää vielä pisteittä. Cocksin otteluohjelma on tiivis ja keskiviikkona ÅIFK:n vieraana otteissa oli pieniä väsymyksen merkkejä. Voitto irtosi kuitenkin kymmenen maalin erolla. HIK puolestaan jäi kotonaan HIFK:n jalkoihin jo avausjaksolla. […]

994

Davor Basaric jatkaa Cocksin riveissä

Viime heinäkuussa Cocksiin saapunut serbialainen viivapelaaja Davor Basaric on lunastanut paikkansa joukkueessa. Toukokuun lopussa katkolla ollutta sopimusta on jatkettu kauden 2019-2020 loppuun. 27-vuotias Basaric on aiemmin urallaan pelannut kotimaansa pääsarjassa eri joukkueissa ja omaa kokemusta myös eurocupeista ja SEHA-liigasta. Viime kaudella Basaric edusti Bidasoa Irunia Espanjan kivikovassa ASOBAL-liigassa ja iski pelaamissaan 29 ottelussa yhteensä 40 […]

995

BK-46 vei jännitysnäytelmän

BK-46:n ja Dickenin ottelusta osattiin odottaa tiukkaa ja tasaista eikä yleisö joutunut pettymään. Jännittävien vaiheiden jälkeen peli kääntyi kuitenkin BK-46:lle, joka korjasi potin viimeisillä sekunneilla 33-32 (16-17)–voitolla. BK-46 aloitti ottelun vahvemmin ja pääsi jo alkuminuuteilla neljän maalin johtoon. Jakson jälkipuoliskolla Dicken aloitti kuitenkin nousunsa ja nousi rinnalle ja ohi. Tauolle mentiinkin Dickenin maalin johdossa. Dickenin […]

996

Atlas Vantaa otti tärkeän voiton

Atlas Vantaa jatkaa taistelua pääsystä neljän parhaan ylempään loppusarjaan, kun se voitti kotonaan SIF:n kovan taistelun jälkeen 27-25 (14-10). Atlas Vantaa oli ensimmäisellä puoliajalla vahvempi ja se piti SIF:iä pienoisessa jojossa koko ensimmäisen puoliajan. SIF oli koko jakson pienoisessa takaa-ajoasemassa ja vantaalaisten vahva jakson loppu siivitti sinipaidat neljän maalin johdossa tauolle. Toiselle puoliajalle SIF tuli […]

997

HIFK haki rutiinivoiton Hangosta

HIFK ei antanut HC HIK:lle mitään mahdollisuuksia, vaan haki vieraskentältä selkeän 35-22 (20-8)-voiton. HIFK karkasi ottelussa heti kättelyssä 6-1-johtoon. Sen jälkeen HIK pääsi paremmin peliin mukaan ja ero pysytteli samoissa, kunnes puoliajan loppupuolella HIFK teki toisen repäisynsä ja sitä myötä ottelu oli jo selvä ennen toista puoliaikaa. Toiselle puoliajalle kotijoukkue tuli sisukkaammin ja pystyi haastamaan […]

998

GrIFK jätti PIF:n ilman aseita

GrIFK otti tärkeät pisteet voittaessaan kotikentällään PIF:n 33-15 (14-7). Ensimmäinen jakso pysyi tiukkana puoliväliin saakka, mutta sen jälkeen Grani iski 7-1-jakson ja sai turvallisen välimatkan. GrIFK pääsikin puoliaikapuhutteluun seitsemän maalin johtoasemassa. GrIFK ei päästänyt myöskään toisella puoliajalla PIF:iä mukaan peliin, vaan kasvatti johtoaan tasaisen tappavaan tahtiin. Kotijoukkueen puolustuspelaaminen oli erityisen vahvaa eikä Piffen löytänyt aseita […]

999

ÅIFK:n taistelu ei riittänyt Cocksia vastaan

ÅIFK pystyi pitämään Cocksia tiukoille reilun puoliajan verran, mutta toisen puoliajan alkupuolella riihimäkeläiset lisäsivät kaasua ja ÅIFK joutui taipumaan. Loppulukemat olivat Cocksille 38-28 (17-15). Cocks aloitti ottelun vahvemmin ja näytti olevan jo karkaamassa johtaen kuuden minuutin jälkeen kolmella maalilla. ÅIFK kiri eron kuitenkin kiinni eikä päästänyt vieraitaan karkuun, vaikka Cocks pääsi kolmen maalin karkumatkalle pariinkin […]

1000

Atlas Vantaalla näytön paikka SIF-ottelussa keskiviikkona

Atlas ei ehdi kauan aikaa laakereillaan lepäillä, kun SM-liiga jatkuu jo keskiviikkona. Myyrmäkeen saapuu vieraaksi Kaj Hagmanin valmentama SIF Siuntiosta. Ottelu alkaa Myyrmäen Urheilutalolla kello 19:00. Ottelua voi seurata suorana VeikkausTV:stä. Atlas on sarjassa viidentenä 16 pisteellä, SIF puolestaan pari pykälää alempana yhdeksällä pisteellä. Joukkueiden keskinäinen aiempi kohtaaminen tällä kaudella päättyi Atlaksen voittoon eräänä sunnuntaisena […]