Dicken kaatoi HC Westin selkein lukemin

Dicken otti lauantaina otteen HC Westia vastaan heti alusta saakka ja eteni selkeään voittoon kauniaislaisista.

Dicken meni ottelussa reilussa kahdeksassa minuutissa peräti kahdeksan maalin johtoon, eikä West tästä toipunut kunnolla missään vaiheessa. Ero kutistui hetkeksi kuuteen maaliin, mutta taukoon mennessä Dicken oli repäissyt eron jo 11 osumaan.

Toinen jakso jäi lopulta miltei muodollisuudeksi Dickenin pitäessä kiinni selkeästä johtoasemastaan, eikä todellista kamppailua pisteistä enää syntynyt. Näin Dicken otti komean voiton 13 maalin erolla.

Dicken-leirissä ilmeet olivat aiheesta tyytyväisiä ottelun päätyttyä.

– Jätkät oli todella hyvin valmistautuneet tähän peliin ja se näkyi sillä että fokus oli kohdillaan. Loistava ensimmäinen puoliaika ja maalivahti ja sillä voitettiin ottelu, päävalmentaja Björn Monnberg suitsutti.

“Loistava maalivahti” Mikael Mäkelä nappasi myös kentän vakuuttavimman pelaajan tittelin.

– Tultiin todella hyvin sisään otteluun. Päästiin heti rokottamaan kaikista Westin virheistä ja saatiin hyvin puolustus kasaan, oli helppo seistä maalissa. Saatiin hyvin kontrattua West heti rikki. Hyvä peli koko joukkueelta, Mäkelä kiitteli.

West-luotsi Mikko Koskuen mietteet olivat selkeästi harmaammalla sektorilla.

– Sysimusta päivä meille, Keskiviikkona lähdettiin hyvällä jalalla Cocksia vastaan, nyt olitiin jopa ylilatautuneita, jännitettiin tai joku muu oli huonosti. Jos olisi yksi pelaaja, niin sen ehkä ymmärtää, mutta kaksi kolmasosaa pelaajista, niin on laitettava valmennuksen piikkiin, Koskue ruoski itseäänkin.

Dicken – HC West 34-21 (22-11)

Yleisöä: 275

Erotuomarit: Rönnberg & Laitinen

Maalintekijät:
Dicken: Valdar Noodla 7, Anton Rémy 6, Benny Broman 5, Christoffer Modig 5, Max Granlund 4, Thomas Hollfast 3, Joacim Broman 2, Jukka Kamula 1, Teemu Hertola 1
HC West:  Miro Koljonen 7, Richard Sundberg 5, Sami Silfver 3, Wilhelm Hammarberg 3, Fredrik Forss 2, Måns Ahlström 1, Alexander Lång 1, Valter Georgs

Ulosajot:
Dicken: Jukka Kamula, Christoffer Modig
HC West: Alexander Lång x 2, Fredrik Forss x2, Richard Sundberg 1

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Mikael Mäkelä, Dicken
** Christoffer Modig, Dicken
* Valdar Noodla, Dicken

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!