HC West kaatoi puolivälierien avauksessa HIFK:n

HC West piti kiinni kotiedustaan kaatamalla keskiviikkona HIFK:n puolivälierien ensimmäisessä, runsaiden ulosajojen sävyttämässä kohtaamisessa.

HIFK tuli keskiviikon otteluun hyvällä asenteella ja hallitsi hienokseltaan alkuminuutteja aina avausjakson puoliväliin saakka. 18. minuutilla West siirtyi kuitenkin ensi kertaa johtoon ottelussa ja paineli samaa tietä jo pienelle karkumatkalle. Tauolla ero Westin hyväksi oli viisi maalia.

Tauon jälkeen West venytti eron nopeasti jo seitsemään maaliin, mutta HIFK ei ollut vielä lyöty. Ero pyöri pitkään 5-6 maalissa, kunnes West vähitellen hivuttautui kauemmaksi ja kun ero vajaa seitsemän minuuttia ennen loppua oli kahdeksan maalia, alkoi peli olla selvä. HIFK puristi vielä neljän maalin tuntumaan, mutta ei enää lähemmäs.

HC Westin valmentaja Mikael Källman oli tulokseen tyytyväinen.

– Tärkeä eka voitto. Viimeistelyssä on kuitenkin parantamisen varaa. Torstaina matka jatkuu, Källman linjasi.

Illan LähiTapiola-tähtipelaaja HC Westin Sten Toomla purki saman sanoiksi vielä tiivistetymmin.

– Tilanne 1-0. Torstaina jatketaan!

HIFK-valmentaja Toni Kallio muistutti myös, että takana on nyt vasta ensimmäinen ottelu.

– Hyvä alku, mutta ei jaksettu loppuun asti. Torstaina jatketaan.

HC West – HIFK 28-23 (13-8)

HC West johtaa otteluvoitoin 1-0.

Seuraava ottelu Helsingissä torstaina 19.3.

Yleisö: 325

Maalintekijät:
HC West: Karlsson Robin 3, Silfver Sami 4, Protsenko Roman 5, Forss Fredrik 1, Toomla Sten 9, Koljonen Miro 4, Hagman Jan 2
HIFK: Koskela Antti 4, Pitkänen Harri 1, Åkermarck Thomas 1, Eneberg Christoffer 1, Von Numers Alexander 5, Zujic Nikola 4, Mimic Mirza 4, Ahlgren Niclas 3

LähiTapiola-tähdet:
*** Sten Toomla, West
** Stefan Thilman, West
* Alexander von Numers, HIFK

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!