Dicken jätti HIFK:n täysin vaille mahdollisuuksia

Stadin derby Dickenin ja HIFK:n välillä sunnuntaina muodostui perin yksipuoliseksi näytökseksi. Dicken nappasi pisteet murskaavin numeroin 35-14.

HIFK teki ottelun ensimmäisen maalin, mutta sen jälkeen siirryttiin nopeassa tahdissa Dickenin näytökseen. 13. minuutilla tilanne oli isännille jo 9-2 ja kun HIFK:n maalinteko oli pahasti jumissa Dicken kasvatti johtoaan tasaisesti ero ollessa tauolla jo 12 maalia isäntien hyväksi.

Sama tahti jatkui toisella jaksolla; ero venähti 15 maaliin jo ennen kymmenen peliminuutin täyttymistä. Dicken takoi maaleja tasaista tahtia ja HIFK tuskaili tehottomuuden kanssa edelleen. Vieraat jäivät vain 14 tehtyyn maaliin ja ero repesi lopulta peräti 21 maaliin.

HIFK-luotsi Kenneth Bäcklund oli omiensa edesottamuksiin erittäin pettynyt.

– Tiedettiin että Dicken tulee kovaa alusta lähtien ja emme onnistunet alussa. Meidän maalivahtimme oli ainoa pelaaja, joka suoriutui hyvin, muut eivät oikein tienneet miksi oltiin kentällä.  Vaikea löytää syitä pelilliseen suoritukseen, kun asenne ei riitä koko ottelun ajaksi, Bäclund ruoti.

Dickenin päävalmentaja Björn Monnberg sen sijaan saattoi kommentoida ottelua huomattavasti tyytyväisempänä.

– Hyvä puolustus. Olimme puhuneet että taso pitää säilyttää 60 minuuttia ja etenkin puolustus. Nyt homma toimi läpi ottelun.

Myös ottelun vakuuttavin pelaaja Teemu Hertola oli taiston tauottua kaikin puolin tyytyväinen iltapäivän puhteeseen.

– Hyvä ottelu kaikilta. Olemme harjoitelleet paljon puolustusta ja saatu liikkuvuutta lisää. Onnistuimme saamaan HIFK:n huonoihin ratkaisupaikkoihin aika usein. Hauska ottelu, Hertola heitti.

Dicken – HIFK 35-14 (18-6)

Yleisömäärä: 165

Tuomarit: Mirjo Korja / Teemu Kaulio

Maalintekijät:
Dicken: Benny Broman 3, Joel Ahlgren 1, Teemu Hertola 2, Timmy Thor 4, Ben Weber 3, Thomas Hollfast 3, Jukka Kamula 1, Filip Söderlund 6, Joacim Broman 8 , Anton Rémy 3, Valdar Noodla 1
HIFK:Antti Koskela 1, Olev Eensalu 3, Jasper Hellberg 1, Thomas Åkermarck 2, Christoffer Eneberg 2, Nikola Zujic 4, Rickhard Ahlgren 1

Ulosajot:
Dicken: Max Knuts, Jukka Kamula
HIFK: Thomas Åkermarck, Christoffer Eneberg, Mirza Mimic

LähiTapiola-tähdet:
*** Teemu Hertola, Dicken
** FIlip Söderlund,  Dicken
* Ben Weber, Dicken

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!