Cocks taistelun jälkeen välieriin – BK-46 vei ottelun jatkoajalle

Kaksi ensimmäistä puolivälieräkohtaamista selkeästi voittanut Cocks sai maanantaina nähdä, että BK-46 ei ollut vielä luovuttanut. Karjaalaiset heittivät kaiken peliin Riihimäellä ja taipuivat todella tasaisessa koitoksessa vasta jatkoajan jälkeen niukasti.

Ottelu alkoi niukasti vierasjoukkue BK-46:n tahdissa, mutta tasoittui nopeasti. Cocks kävi ensi kertaa johdossa lukemin 5-4, mutta kenties odotettua repäisyä ei nähty. Taukoa kohti edettiin todella tasaisesti. BK kävi kertaalleen kahden maalin johdossa, mutta muuten eroa ei ollut yhtä maalia enempää ja tauon viettoon lähdettiin tasalukemista.

Tauolta terävämmin tuli vierasjoukkue BK, joka venytti nopeasti johtonsa kolmeen maaliin. Karjaalaiset pitivät sitkeästi johdostaan kiinni, mutta BK:n ulosajojen myötä Cocks nousi pian toisen jakson puolivälin jälkeen taas tasoihin. Viimeisen kymmenen minuutin alkaessa Cocks alkoi saada otetta ottelusta, mutta BK pysyi sitkeästi tuntumassa. Kun pelikellossa oli aikaa vajaa minuutti, BK nousi jälleen jo maalin päähän ja vihoviimeisellä sekunnilla Nicholas Mavrostomos heitti vieraat tasoihin.

Jatkoajan ensimmäisellä puoliskolla Cocks pääsi jo kahden maalin johtoon, mutta BK tuli jälleen maalin päähän. Cocks puristi toisella puoliskolla kuitenkin ratkaisevan eron ja vei kolmannenkin puolivälierän nimiinsä.

Cocks-valmentaja Jaakko Horelli ei ollut esitykseen kovin tyytyväinen, mutta antoi samalla tunnustuksen vastustajalle.

– Tehtiin peli itsellemme vaikeaksi. BK taisteli hyvin ja me ei saatu omaa peliä toimimaan, Horelli arvioi.

BK-46:n päävalmentaja Peter Kihlstedt totesi lopputuloksen lakonisesti.

– Suuri ja mahtava vei voiton.

Cocksin tehomiehenä hääri maanantaina Roni Syrjälä.

– Henkilökohtaisesti hyvä peli. Joukkueena lähdettiin vähän liikaa niiden pallotteluun mukaan. Ja hyökkäyspelissä meillä oli vähän hermostuneisuutta, Syrjälä kertasi.

Välierissä Cocks saa vastaansa Atlas Vantaan.

Cocks – BK-46 33-30 ja. (28-28, 15-15)

Cocks välieriin otteluvoitoin 3-0.

Yleisö: 353

Erotuomarit:  Kaulio Teemu ja Metsämäki Christopher

Maalintekijät:
Cocks: Tuominen Jani 1, Buciuman Andrei 2, Voika Kristo 4, Jansson Kristian 1, Syrjälä Roni 8, Sjöman Robin 4, Rönnberg Nico 3. Nenita Vitalia 4, Krivchikov Mykhaylo 3, Leikama Niko 3
BK-46: Sjöman Sam 3, Mattsson Robin 5, Udd Oscar 4, Skogberg Johan 7, Karuse Mario 5, Westerlund Victor 2, Lignell Alex 1, Mavrostomos Nicholas 1, Korpimäki Janne 2

Ulosajot:
Cocks: Buciuman Andrei 1x2min, Voika Kristo 2x2min, Sjöman Robin 1x2min, Kekki Kaj 1x2min
BK-46: Sjöman Sam 1x2min, Udd Oscar 2x2min, Skogberg Johan 1x2min, Udd Andre 1x2min, Karuse Mario 1x2min, Lignell Alex 3x2min (sulkeminen)

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Syrjälä Roni, Cocks
**Pråhl Martin, BK-46
* Puhakka Timo, Cocks

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!