BK-46:lle arvokas voitto ÅIFK:sta

BK-46 ja ÅIFK latoivat maaleja urakalla etenkin avausjaksolla ja järjestivät melkoisen näytöksen Karjaan SISU Arenalla. Kotiyleisön riemuksi voitto ja erittäin tärkeät pisteet jäivät Karjaalle maalin erolla.

Ottelun alku mentiin melkoista vauhtia päästä päähän ja maaleja tehtailtiin hurjaa tahtia kotijoukkue BK:n hallinnassa – jo 10 minuutin pelin jälkeen taululla olivat lukemat 10-6. Tästä maalitahti hiukan laantui ja ÅIK pääsi peliin paremmin mukaan kivuten jo johtoonkin, mutta taukoa kohden BK kiristi jälleen ohi ja johti avausjakson jälkeen kolmella maalilla.

Tauon jälkeen ÅIFK imi eron nopeasti umpeen vain huomatakseen BK:n lähtevän uudelle karkumatkalle. Ero vaihteli, mutta viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettiin isäntien neljän maalin johdossa. ÅIFK kiristi kuitenkin vielä kerran ja nousi minuutti ennen loppua vain maalin päähän, mutta Janis Selgen osuma 14 sekuntia ennen loppua sinetöi voiton jäämisen Karjaalle.

BK-46 -valmentaja Peter Kihlstedt oli tyytyväinen ennen kaikkea tulokseen.

– Tiesin etukäteen että tulee vaikea ottelu, tämä oli taisteluvoitto. Tuli enemmän vaihtoehtoja kun Janis Selge tuli mukaan, Kihlstedt sanoi.

Myös ottelun vakuuttavin pelaaja Alex Lignell jakoi tunnustusta vahvaa paluuta tekevälle Selgelle.

– Voitto tuli. Hyvä eka puoliaika. Oscar [Udd] auttoi paljon ekalla puoliajalla. Puolustus ei toiminut kovin hyvin. Janiksen mukaantulo auttoi toisella puoliajalla.

ÅIFK:n luotsi Ulf Andersson harmitteli sitä, että joukkue ryhtyi pelaamaan vasta ottelun jo ollessa ratkaisuvaiheessa.

– Herättiin liian myöhään, ei oltu mukana nopeissa hyökkäyksissä. Paljon maaleja ensimmäisellä puoliajalla, epätasainen tuomarityöskentely, Andersson luetteli.

BK-46 – ÅIFK 34-33 (20-17)

Yleisö: 345

Erotuomarit: Miro Korja – Jonas Laitinen

Maalintekijät:
BK-46: Sam Sjöman 5, Johan Skogberg 2, Oscar Udd 3, Mario Karuse 8, Alex Lignell 6, Nicolas Mavrostomos 3, Janis Selge 6, Janne Korpimäki 1
ÅIFK: Ville Nordqvist 1, Arttu Tamminen 1, Sebastian Andersson 8, Olli Tamminen 4, Topias Laine 5, Paavo Brummer 2, Christoffer Nyström 5, Andreas Nyström 7

Ulosajot ja sulkemiset:
BK-46: Janne Korpimäki 2min, Alex Lignell 2x2min, Johan Skogberg 2min, Gonzalo Cervera Perez de Vargas 2min
ÅIFK: Arttu Tamminen 2min

LähiTapiola-tähtipelaajat:
***Alex Lignell (BK-46)
**Andreas Nyström (ÅIFK)
*Mario Karuse (BK-46)

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!