BK-46 jyräsi yli Atlaksen

BK-46:n ja Atlaksen kohtaaminen keskiviikkona näytti alkuminuuteilla aivan muulta kuin mikä lopputulos sittemmin oli. Atlaksen vahvan alun jälkeen BK-46 tuli vahvasti ja karkasi toisella puoliajalla 15 maalin voittoon.

BK avasi maalihanat SISU Arenalla, mutta avausmaalin jälkeen Atlas tuli ryminällä ja latoi peräjälkeen kuusi maalia. BK ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt ja vastasi samalla mitalla nousemalla 2-7-tilanteesta 8-7-johtoon. Ohi päästyään BK jatkoi vahvaa menoaan ja johti tauolla ottelua neljällä maalilla.

Atlas pääsi toisen jakson alussa jälleen tuntumaan, mutta BK nykäisi eron nopeasti jälleen turvallisemmaksi. Jakson puolivälistä alkoi sitten kotijoukkueen näytös. Viimeinen reilu 15-minuuttinen kirjattiin BK:lle peräti maalein 11-2 ja ottelun voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä.

BK-46-valmentaja Peter Kihlstedt oli ottelun päätyttyä syystäkin tyytyväinen omiensa edesottamuksiin.

– Vaikka meillä oli huono ottelun alku, niin seuraava osuus ottelusta voitettiin 7-0. Joukkue taisteli erittäin hyvin molemmissa päissä. Varsinkin puolustus toimi mallikkaasti ensimmäisen puoliajan loppupuolella. Tämä henki pitää viedä mukaan myös seuraaviin otteluihin, Kihlstedt kiitteli.

Ottelun Vakuuttavin pelaaja Freddy Wickström jatkoi samalla linjalla.

– Tätä ei kyllä missään parhaimmassa unessakaan voinut uskoa. Me pelattiin joukkueena todella hyvä ottelu, vaikka olimme hermostuneita ottelun alussa. Tästä on hyvä jatkaa kohti Helsinkiä perjantaina, Wickström hehkutti.

Atlas-valmentaja Besim Querimin mietteet olivat sen sijaan huomattavasti harmaammat.

– Tänään saatiin oppitunti käsipallossa erittäin hyvin taistelevalta BK:lta. Vaikka olemme näin kauden alussa, niin kyllä pelin pitäisi näyttää paremmalta.

BK-46 – Atlas 35-20 (16-12)

Yleisöä: 348

Erotuomarit: Jan-Erik Leandersson- Christoffer Metsämäki

Maalintekijät:
BK-46: Sam Sjöman 2, Robin Mattsson 1. Oscar Udd 8, Mario Karuse 4, Christopher Rönnberg 3, Victor Westerlund 5, Nicholas Mavrostomos 3, Gonzalo Cervera Perez de Vargas 8, Martin Weurlander 1
Atlas: Toni Aalto 1, Heikki Laitinen 1, Erkka Näntö 3, Jani Kivinen 1, Sebastian Säkkinen 1, Milos Maksimovic 5, Anthony Hellakoski 3, Dragan Vrgoc 1, Jure Fistonic 1, Sergei Shevchenko 3

2-minuutin rangaistukset ja ottelusta sulkemiset:
BK-46: Oscar Udd 2 x 2 min
Atlas: Heikki Laitinen 2 min, Jani Kivinen 2 min, Anthony Hellakoski 2 min, Jure Fistonic Ottelusta sulkeminen (suora punainen kortti)

LähiTapiola-tähdet:
* * * Freddy Wickström (BK-46)
* * Gonzalo Cervera (BK-46)
* Oscar Udd (BK-46)

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!