ÅIFK kaatoi BK-46:n vahvalla loppuvedolla

ÅIFK nappasi runkosarjan viimeisessä kotiottelussaan 27-22-voiton BK-46:sta ratkaistuaan ottelun viimeisen kymmenminuuttisen aikana.

Vierailija BK-46 oli ottelun alussa lievästi niskan päällä ja johti maalilla vielä 18. minuutilla. Jakson lopun ÅIFK tuli kuitenkin vahvasti ja puristi kahden maalin taukojohtoon.

Toisella jaksolla BK puristi jälleen tasoihin ja vielä viimeisen kymmenen minuutin alkaessa oltiin lukemissa 20-20. Tästä ÅIFK nykäisi kuitenkin kolmen maalin karkumatkalle, eikä karjaalaisilla ollut enää eväitä vastata ja kotivoitto kirjattiin lopulta selvähköllä viiden maalin erolla.

ÅIFK:n päävalmentaja Ulf Andersson oli omiensa otteisiin koko lailla tyytyväinen.

– Olen tyytyväinen, että pystyimme pelaamaan rentoutuneesti ja keskittymään niihin asioihin joita olemme harjoitelleet. Onnistumme saamaan paikkoja johon haluamme. Tänään oli hyvä puolustus, mutta olemme edelleen epävarmoja aiheuttamaan usein vapaaheittoja vastustajille. Tänään saimme heidät hieman hätiköimään, Andersson pohti.

BK-46-luotsi Peter Kihlstedtiä ei vaikuttanut lopputulos enempiä kiinnostavan.

– Merkityksetön peli. Se nyt loppui näin, Kihlstedt kuittasi.

Ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelin vei ÅIFK:n Andreas Nyström, joka muistutti myös pienestä kalavelkojen maksamisesta.

– Oli mukavaa pelata ilman sen enempiä paineita. Alku oli vähän ruosteinen, mutta kun pääsimme vauhtiin niin peli oli hyvää ja rentoa. Oli mukavaa vihdoinkin voittaa BK, kun nyt olemme hävinneet heille kahdessa ottelussa maalilla, Nyström totesi.

ÅIFK – BK-46 27-22 (14-12)

Yleisömäärä: 153

Erotuomarit: Harri Nieminen, Markku Tuomi

Maalintekijät:
ÅIFK: Ville Nordqvist 1, Arttu Tamminen 1, Joonas Nieminen 2, Sebastian Andersson 5, Topias Laine 5, Paavo Brummer 1, Christoffer Nyström 2, Andreas Nyström 10
BK-46: Sam Sjöman 1, Robin Mattsson 4, Oscar Udd 7, Tatu Riihimäki 1, Mario Karuse 1, Alex Lignell 3, Kenneth Dahlberg 1, Gonzalo Cervera Perez De Vargas 1, Janne Korpimäki 4

Varoitukset:
ÅIFK: Arttu Tamminen, Sebastian Andersson, Paavo Brummer
BK-46: Victor Westerlund, Cervera Perez De Vargas Gonzalo, Robin Mattsson

Ulosajot:
ÅIFK: Arttu Tamminen, Joonas Nieminen, Christoffer Nyström
BK-46: Sam Sjöman, Cervera Perez De Vargas Gonzalo x2

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Andreas Nyström, ÅIFK
** Ville Nordqvist, ÅIFK
* Oscar Udd, BK-46

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!