Dicken ja SIF hakevat playoff-asetelmia

Dicken ja SIF iskevät yhteen lauantaina Pirkkolassa. Ottelu on kakkossijalle päätyvälle Dickenille runkosarjan viimeinen, kun SIF puolestaan pelaa nyt toiseksi viimeisen runkosarjan ottelunsa.

Dicken siis lähinnä hioo kuvioitaan kuntoon, kun SIF:lla puolestaan on mahdollisuus vielä parantaa nykyistä seitsemättä sijaansa – tosin putoaminen kahdeksanneksi on vielä mahdollista. Nykyasetelmien säilyessä kaksikko kohtaisi puolivälierissä, joten se tuo oman mausteensa peliin.

Dicken on pelannut tasaisen vahvan kauden, kun SIF:lla puolestaan on ollut vaikeuksia saada peliään kunnolla uomiinsa, hyviä merkkejä on näkynyt vain ajoittain. Siuntiolaisten pelissä näkyi edellisottelussa kuitenkin merkkejä paremmasta, kun joukkue venyi tasapeliin Atlas Vantaata vastaan.

– Edellisiin otteluihin verrattuna se oli askel eteenpäin, SIF-luotsi Kaj Hagman arvioi Västra Nylandissa.

– Toinen puoliaika etenkin näytti paremmalta ja menimme oikeaan suuntaan.

SIF kohtaa runkosarjassa vielä Dickenin lisäksi Dynamon.

– Pelataan nämä ensin ja katsotaan sitten kuka tulee pudotuspeleissä vastaan, Hagman kuittasi.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti – molemmilla kertaa Siuntiossa. Tasaiset kamppailut ovat päättyneet Dickenin niukkoihin voittoihin kolmen ja yhden maalin erolla.

Dicken juhlii ottelussa myös tasalukuja, sillä kamppailu on seuran tasan 800. pääsarjaottelu.

Ottelu Pirkkolassa alkaa lauantaina kello 16.00.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!