BK-46 isännöi Dickeniä kärkipään kamppailussa

Lauantain toisessa SM-liigan ottelussa kauden vahvasti avannut BK-46 saa vieraakseen Dickenin, jonka kauden avausottelut ovat sujuneet vieläkin vakuuttavammin. SISU Arenalla käydäänkin yksi alkukauden kärkikamppailuista.

BK-46 avasi kautensa kahdella voitolla, mutta edellisessä ottelussa HIFK oli vahvempi. Päävalmentaja Peter Kihlstedt näkee joukkueen suunnan olevan joka tapauksessa oikea.

– Taistelimme todella hyvin ja kun puolustus piti, nii hyökkäyskin toimi. Tosin oli myös päinvastoin ja se osoitti vain sen kuinka tärkeä kokonaisuus on, Kihlstedt totesi Västra Nylandille HIFK-tappiosta.

BK ja Dicken ovat kumpikin alkukaudesta kaataneet kauden alla kärkipäähän povatun Atlaksen, mikä on hyvä osoitus kummankin joukkueen potentiaalista. Dicken on kaatanut lisäksi vahvaksi ennakoidun SIF:n, joten joukkueen alkukausi on sujunut hyvin positiivisesti ottaen etenkin huomioon sen, että Dicken on pelannut molemmat ottelunsa vieraissa. SIF kaatui vielä todellisen taistelun jälkeen ottelussa, jossa Dickenin molemmat kolmoset jättivät pelin loukkaantumisten vuoksi kesken.

Nyt Dickenillä on edessä jo kolmas perättäinen vierasottelu ja avaustappion sisuunnuttama BK tarjoaa jälleen tiukan haasteen. Inspiraatiora Dicken voi hakea siitä, että seuran naiset rökittivät keskiviikkona BK:n naiset täysin ylivoimaisesti,.

BK:n tehokkaimmat pelaajat tähän mennessä ovat nuoret Oscar Udd (18 maalia) sekä Viggo Westerlund (16), Mario Karuse sekä Sam Sjöman säestävät hyvin 13 ja 10 maalillaan. Dickenissä taas Anton Rémy (10 maalia) sekä Benny Broman ja Timmy Thor (8) ovat olleet tehokkaimpia.

Ottelu Karjaalla pyörähtää käyntiin lauantaina kello 17.00.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!