SIF kaatoi Akilleksen

Akilles jatkaa vuoden vaihteen yli nollakerhossa, kun SIF sai lauantaina viiden ottelun tappioputkensa poikki ja kaatoi porvoolaiset kotonaan maalein 40-32. Isännät ottivat tahtipuikon haltuunsa heti alusta saakka, eikä Akilles päässyt toden teolla missään vaiheessa uhkaamaan siuntiolaisten voittoa.

SIF vei ensimmäisen kymmenminuuttisen lukemin 7-3 ja piti otteen itsellään tästä eteenpäinkin. Kolmea maali lähemmäs Akilles ei tämän jälkeen yltänyt ja erän loppua kohden SIF venytti eron kahdeksaan maaliin.

Tauon jälkeen Akilles hivuttautui kuitenkin lähemmäs ja pääsi jo neljän maalin tuntumaan, kunnes SIF nykäisi numerot nopeasti 26-22:sta 30-22:een ja ottelu oli ratkennut. Loppua kohden maaleja mätettiin melkoisen tasatahtiin ja sama kahdeksan maalin ero oli taululla loppusummerin lähettäessä joukkueet joulun viettoon.

– Aloitimme ottelun hyvin. Sen turvin oli helppoa pelata loppuun saakka, summasi ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi valittu SIF:n Janne Korpimäki.

SIF:n kakkosvalmentaja Toni Seijo oli ensi kertaa penkin päässä ja tunnelmat ottelun jälkeen olivat positiiviset:

– Kiva ottelu ja tärkeät pisteet kotiin.

Akilles-luotsi Raivo Laast näki omiensa otteissa sekä kehumisen että moittimisen aihetta.

– Tämä oli liikkuva peli, jossa onnistuimme maalinteossa hyvin. Puolustuksemme sen sijaan ei toiminut tänään.

SIF – Akilles 40-32 (21-13)

Maalintekijät:
SIF: Janne Korpimäki 10, Christoffer Modig 9, Alexander Holmberg 5, Kaj Hagman 4, Anton Luuppala 4, Gustav Svanbäck 3, Jaan Kauge 2, Joni Jukola 1, Henri Mannonen 1, Antti Tahvanainen 1
Akilles: Olev Eensalu 13, Sergiy Shevchenko 5, Petri Lindfors 5, Taavi Tibar 4, Ric Liljendal 2, Patrik Lång 2, Robert Holmberg 1

Varoitukset:
SIF: Gustav Svanbäck, Henri Mannonen, Christoffer Modig
Akilles: Olev Eensalu

Ulosajot:
SIF: Henri Mannonen, Anton Luuppala
Akilles: Petri Lindfors x 2, Alexander Lång x 3,

LähiTapiola-tähtipelaajat:
3 tähteä Janne Korpimäki. SIF
2 tähte Olev Eensalu. Akilles
1 tähti Alexander Holmberg SIF

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!