HC West haki selvän voiton Siuntiosta

HC West otti toisen voittonsa yhtä monessa ottelussa kauden alkuun kaatamalla lauantaina Siuntiossa SIF:n selvin lukemin 34-19 (19-6). Ottelu alkoi kallistua kauniaislaisille jo heti alkuminuuteilta lähtien.

West repi puoliaikaan mennessä jo selvän 13 maalin eron, eikä ottelun voittajasta ollut tämän jälkeen epäselvyyttä. SIF:n valmentaja Kaj Hagman myönsi, että peli menetettiin turhan nopeasti.

– Virheet söivät itseluottamustamme jo alkuminuuteilla jolloin teimme liika teknisiä virheitä. Olimme jäljessä pelin jokaisella osa-alueilla, Hagman totesi.

HC Westin valmentaja Mikael Källman oli ymmärrettävästi useamman piirun positiivisemmalla tuulella ottelun jälkeen.

– Liikkuvaa hyvää käsipalloa. Kaikki pelaajat loivat painetta. Joukkuepeli oli hyvää. Motivaatio säilyi myös toisella puoliajalla, Källman kehui.

SIF valmentaja Kaj Hagman:

Myös kolmen tähden pelaaja Rickhard Sundberg näki Westin onnistuneen kokonaisuutena hyvin.

– Joukkuepelimme onnistui hyvin tänään. Pidimme vauhtia yllä ja ensimmäisen puoliajan puolustimme todella hyvin.

SIF-HC West 19-34 ( 6-19)

Yleisöä: 255

Maalit:
SIF:, Anton Luuppala 5, Janne Korpimäki 4, Antti Tahvanainen 3, Christoffer Modig 2, Gustav Svanbäck 2, Alexander Holmberg 1, Elias Nyman 1, Niklas Sillman 1
HC West: Richard Sundberg 7, Anders Genberg 6, Joona Raerinne 5, Miro Koljonen 5, Jani Tuominen 4, Sten Toomla 4, Sam Kihlstedt 2, Oscar Berglund 1

Varoitukset:
SIF: Anton Luuppala, Antti Tahvanainen, Kaj Hagman
HC West: Anders Genberg, Richard Sundberg, Sten Toomla

Ulosajot:
SIF: Joni Jukola, Christoffer Modig x 2
HC West: Sam Kihlstedt, Sten Toomla, Richard Sundberg

Ottelun vakuuttavimmat pelaajat:
3 tähteä: Rickhard Sundberg HC West
2 tähteä: Anders Genberg HC West
1 tähti : Joona Raerinne

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!