Riihimäki

Cocks kukisti HIFK:n

Cocks karkasi toisella puoliajalla vierailleelta HIFK:lta keskiviikkona Riihimäellä pelatussa SM-liigan ottelussa. Vielä tauolla HIFK roikkui kahden maalin tuntumassa, mutta loppunumerot kirjattiin Cocksille lukemin 34-26.

Kotijoukkueen esitys parani selkeästi tauon jälkeen ja tämän totesi ratkaisevana tekijänä myös Cocks-luotsi Kaj Kekki.

– Toiseen erään saatiin parempaa liikettä. Lisäksi vastustajalla [Nikko] Kinos putosi aikaisin pelistä, mikä oli heille henkinen tappio, Kekki kertasi.

Selvän muutoksen näki myös ottelun vakuuttavimpana pelaajana palkittu, Cocksille yhdeksän maalia heittänyt Kristo Voika.

– Ensimmäinen puoliaika ei ollut tarpeeksi nopeata, toiselle puoliajalle Kekki pyysi laittamaan peliin enemmän tempoa, ja siinä onnistuttiin.

HIFK:n valmentaja  Kenneth Backlund harmitteli loukkaantumisia, mutta näki mahdollisuuksia silti olleen parempaankin tulokseen.

– Alku oli vaikea, pari loukkaantumista vielä hankaloitti peliä. Sitten sujui hyvin, turhaan annettiin pisteet pois.

Cocks – HIFK 34-26 (15-13)

Yleisö: 319

Maalintekijät:
Cocks: Valo Antti 2, Buciuman Andrei 5, Safronii Gheorghe 6,Tamminen Teemu 2, Sjöman Robin 6, Järve Kristo 2, Voika Kristo 9, Leikama Niko 2
HIFK: Orel Andrei 6, Glinca Sergei 3, Eneberg Kristoffer 3, von Numers Alexander 1, Lindström Tom 4, Ahlgren Niclas 9

Tähtipelaajat:
* Ahlgren Niclas
** Sjöman Robin
*** Voika Kristo

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!