West metsästää vielä runkosarjan kakkossijaa

HC West päättää maaliskuun vierasottelulla keskiviikkona Porvoossa Akilleksen vieraana, ottelussa josta West hakee jatkoa nousujohteiselle kululleen. Kakkossija on vielä kauniaislaisten ulottuvilla, Akilles sen sijaan on tuomittu jumbosijalle.

West päätti kolmen peräkkäisen tappion putken viime viikolla kotivoittoon Cocksista, ja palautti voiton myötä ainakin teoreettisen mahdollisuuden kivuta vielä Dickenin ohi runkosarjan kakkospaikalle. Tämä tosin vaatisi Westin täyttä pistepottia jäljellä olevista otteluista sekä samaan aikaan Dickenin kompuroimista kahdesti omissa peleissään (Cocks vieraissa, Akilles kotona, ÅIFK vieraissa). Tasapisteisiin päädyttäessä Dicken pysyy Westin edellä keskinäisten otteluiden perusteella.

Akilles on oman sarjasijoituksensa pultannut betoniin jo aikaa sitten, mutta motiivi nollakerhosta poistumiseen on varmasti kova. Joukkueen taktiikkana näyttäisi jo pitkään olleen hyökkäyspeliin keskittyminen puolustuspelin kustannuksella, mistä merkkinä päästettyjen maalien keskiarvo 38,4 per ottelu.

Marraskuun lopulla vastaavassa ottelussa Akilles piti Westiä tiukoilla, mutta pisteet lähtivät vieraiden matkaan lukemin 29-32. Helmikuun alussa Kauniaisten Luolassa ero oli sitten jo selkeämpi: 45-25.

SM-liigan ykköstykin, 166 maalia, joista Westille kuudessa ottelussa 35, tehneen Sergiy Shevchenkon siirryttyä tammi-helmikuun vaihteessa Westiin täyttämään loukkaantuneen kapteenin Miro Koljosen jättämää aukkoa, on Akilleksen kesken kauden pelaajavalmentajaksi nostettu Olev Eensalu ottanut harteilleen vieläkin isompaa roolia, ja noussut maalipörssissä raketinomaisesti jo sijalle kaksi.

Viidessä viimeisessä ottelussa Eensalun henkilökohtainen saldo on kasvanut 52 maalilla ja on ennen West-ottelua lukemissa 153. Richard Sundberg on tehnyt 12 maalia Eensalua vähemmän ja on sijalla viisi. Kärkiviisikon täydentävät Cocksin Teemu Tamminen (152 maalia) ja HIFK:n Andrei Orel (146).

Ottelu Porvoossa alkaa keskiviikkona kello 19.00.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!